Kalliota 38 pisteellä ennen kauden kolmanneksi viimeistä osakilpailua johtava Rabat saavutti lauantaina huippuajalla kauden kahdeksannen paalupaikkansa.
Sunnuntaina on haussa puolestaan kauden kahdeksas voitto.
– Ajattelen vain voittoa. Jos sorrun ajattelemaan mestaruutta, niin se tietäisi ongelmia, linjaa Rabat kisataktiikkansa.
Rabat on hallinnut Australian GP-viikonvaihdetta harjoituksista lähtien.
– Olen ajanut tähän mennessä täydellistä viikonloppua. Olen edennyt töiden osalta askel askeleelta ja ollut nopein jokaisessa sessiossa. Tosin minulla oli pieniä hankaluuksia aika-ajossa oikean käden hanskan kanssa. Se painoi sormet yhteen ja teki ajamisesta hieman hankalaa.
Rabat lähtee kisaan luottavaisin mielin tietäen oikeaa nilkkaansa potevan Kallion pistävän peliin kaiken mahdollisen. Ja piirun verran sen päällekin.
– Olen tietenkin erittäin tyytyväinen paalupaikkaan. Haen kisassa hyvää rytmiä heti ensimmäisistä kierroksista lähtien.
Jos Rabat onnistuu voittamaan kisan, niin Kallion on yllettävä siinä tapauksessa vähintään kolmanneksi, jotta taistelu mestaruudesta jää yhä avoimeksi.