– Turhauttavaa!, kiteytti Kallio tilanteen yhteen sanaan.
Moto2-luokan MM-pisteissä toisena oleva Kallio on kärsinyt edellisissä kisoissa rengasongelmista, eikä tuska näytä hellittävän tältä osin Australiassakaan.
– Päivä ei ollut hyvä, vaikka ajoinkin ensimmäisessä harjoituksessa kolmanneksi. Edelliset kisat ovat olleet vaikeita, koska pyörä tuntuu erilaiselta kuin aiemmin tänä vuonna. Sama jatkui tänään. Jokin ei ole nyt oikein, sillä fiilis ei ole edes tasainen. Se vaihteli aamusta iltapäivään.
Kallion Kalex-pyörään tehdään isoja muutoksia lauantaiksi.
– Otamme käyttöön uuden rungon, sillä olemme vaihtaneet tähän mennessä kaiken muun, mutta mikään ei ole tuonut parannusta. Takarenkaan pito on täälläkin se ongelma. Sitä ei ollut tänään oikeastaan lainkaan.
Se johti myös Kallion kaatumiseen iltapäivällä.
– Takarengas luisti alta varoittamatta. Renkaat eivät yksinkertaisesti toimi näissä olosuhteissa, minkä vuoksi tänään nähtiin niin monta kaatumista. Se on turhauttavaa, mutta meidän on nyt vain pyrittävä löytämään ratkaisu siihen huomiseksi.
Kallion ei toivon mukaan tarvitse kantaa huolta nilkastaan.
– Oikea nilkka otti hieman kipeää ja on nyt ihan turvoksissa, mutta murtumaa siitä ei kuvauksissa löytynyt. Sen näkee sitten huomenna, mihin suuntaan se tuosta kehittyy.
Aamun harjoituksessa sattunut kaatuminen johtui vaihdeongelmasta.
– Vaihde ei mennyt päälle ja ajoin mutkan pitkäksi. Törmäsin rengasvalliin ja lensin siitä voltilla vallin yli. Onneksi siinäkään ei käynyt pahemmin, vaikka aineksia olisi ollut pahempaankin. Kävi tuuri ja tulin jaloilleni alas.
* Australian GP:n aikataulu lauantaina:
02.00-02.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
02.55-03.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
03.55-04.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
05.35-06.15, Moto3-luokan aika-ajo
06.30-07.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
07.10-07.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
07.35-07.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
08.05-08.50, Moto2-luokan aika-ajo