4 joulukuun, 2024
Ehdotus uudeksi tieliikennelaiksi on kuohuttanut tunteita alkuvuoden aikana. Ongelmista merkittävin, oikeusturvan heikennys, on kuitenkin jäänyt lähes täysin ilman huomiota.
Tieliikennelain uudistuksesta on kirjoitettu lehdissä varsin paljon. Kuohuttavien klikkiotsikoiden takaa on lähes poikkeuksetta löytynyt juttuja, joissa on keskitytty epäolennaisuuksiin tai virheellisiin tulkintoihin. Esimerkiksi nykyinenkin tieliikennelaki mahdollistaa sakottamisen heti sallitun nopeuden ylittyessä. Se, että näin ei tehdä, johtuu poliisin toimintaohjeista, ei laista.
Ehdotukseen uudeksi tieliikennelaiksi liittyy monia oikeitakin ongelmia, joista yksi on ylitse muiden. Sen olisi suonut synnyttävän vähintään samanlaisen kansanliikkeen kuin ehdotettu moottoripyöräverokin.
Kun tieliikennelain uudistusta alettiin vuonna 2013 valmistella, liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti pyrkimyksekseen luoda liikenneturvallisuuden ja kansalaisten oikeusturvan entistä paremmin huomioiva sääntökokonaisuus. Jossakin vaiheessa tavoitteet lienevät muuttuneet, sillä tehostamisen nimissä pyritään siirtämään tieliikenteen vähäiset rikkomukset pois rikosseuraamusjärjestelmän alaisuudesta ja samalla poljetaan kansalaisten oikeusturvaa merkittävästi.
Syyllinen, kunnes toisin todistetaan
Yleisen oikeuskäsityksen mukaan epäiltyä pidetään syyttömänä, kunnes toisiin todistetaan. Lakiehdotuksessa esitetyn kaltaisessa liikennevirhemaksumallissa tällä länsimaisen oikeusjärjestelmän peruskivellä heitetään vesilintua, liikennevirheestä epäiltyä pidettäisiin syyllisenä, jos hän ei muuta pystyisi osoittamaan.
Erityisen hankalaksi asia muuttuu automaattista liikennevalvontaa varten kaavaillun ajoneuvokohtaisen liikennevirhemaksun kohdalla. Ajoneuvokohtaisuus tarkoittaa käytännössä haltijavastuuta, mikä yhdistettynä käännettyyn todistustaakkaan vetää oikeusvaltion periaatteet vessasta alas.
Luonnoksen mukaan liikennevirhemaksun voisi määrätä käytännössä mielivaltaisesti ilman mitään näyttöä rikkomuksen tekijästä. Ajoneuvokohtaisuus tarkoittaa, että kuljettajaa ei enää tarvitse tunnistaa automaattivalvonnan kuvasta, vaan pelkkä rekisteritunnus riittää. Näin myös moottoripyörät saataisiin automaattivalvonnan piiriin, sillä kamerat voisivat jatkossa kuvata takaapäin. Tällaisessa tilanteessa tutkinta jäisi oikaisupyynnön varaan ja oikaisupyynnön tekijän olisi itse kyettävä todistamaan syyttömyytensä.
Valittamisesta maksullista
Oikaisupyynnön tekeminen virhemaksun antaneelle taholle olisi maksutonta.. Jos virkamies ei myönnä virhettään, mitä tiedetään joskus tapahtuneen, voisi asiasta valittaa hallinto-oikeuteen 250 euron maksua vastaan. Maksun toki saa takaisin, jos jutun voittaa, mutta 250 euron maksu esimerkiksi 100 euron liikennevirhemaksusta nostanee merkittävästi kynnystä valittamiseen.
Ehdotuksen mukaan omistaja tai haltija vapautuu vastuusta, jos hän ilmoittaa, kenen käytössä ajoneuvo on ollut. Useassa tilanteessa käytäntö olisi ristiriidassa itsekriminointisuojan kanssa, sillä oikeudenkäyntikaaren mukaan lähisukulaistaan vastaan ei tarvitse todistaa. Toisaalta muuta vaihtoehtoa maksusta vapautumiseen ei olisi.
Rahastaminen tehokkaammaksi
Esityksen tavoiteosiossa mainitut perustelut, joiden kerrotaan puoltavan liikennevirhemaksujärjestelmään siirtymistä, eivät liity nykyisen järjestelmän ongelmiin. Kaikkien muutosten takaa tuntuu löytyvän se, että maksujen antaminen halutaan automatisoida mahdollisimman pitkälle ja asioista valittaminen tehdään kansalaiselle niin vaikeaksi kuin kehdataan.
Toki virkamiestyötä tarvitaan entistä vähemmän, jos maksut voi määrätä lähes automaationa eikä päätöksistä enää valiteta, mutta kansalaisten mahdollisuus kyseenalaistaa heitä koskevia tuomioita liittyy erottamattomasti oikeusvaltioon, eikä siitä tulisi tinkiä.
Hämmentävä on myös ehdotuksessa väläytetty mahdollisuus virhemaksujen määräämiseen muille kuin poliiseille. Yksityinen nopeudenvalvonta lienee utopiaa, mutta avauksen voi tulkita ilmaisevan pyrkimystä siirtää nopeudenvalvonta pois poliisin tehtävistä.
Tyypillistä norminpurkua
Pienemmät liikennerikkomukset dekriminalisoimalla saataisiin myös kaunisteltua rikostilastoja, kun vuosittain sadat tuhannet lain rikkomiset lakkaavat olemasta rikoksia.
Lisäksi samalla pyritään kiertotietä runnomaan läpi aiemmin perustuslaillisiin ongelmiin kaatunut aivopieru rikesakkojen korotuksesta valtiontalouden korjaamiseksi. Muuttamalla rikesakkojärjestelmä rikosoikeudellisesta hallinnolliseen liikennevirhemaksujärjestelmään, mahdollistetaan myös korotukset kulloisenkin vallan kahvassa roikkujan päähänpistojen mukaan.
Liikennevirhemaksu on mainio esimerkki tavasta, jolla Sipilän hallitus norminpurkutalkoitaan hoitaa. Hyvin toimiva rikesakkojärjestelmä halutaan korvata oikeusturvaa uhkaavalla, hallinnolliseen maksuun perustuvalla, rinnakkaisella järjestelmällä, jolla pyritään tehostamaan kansalaisten rahastamista. On kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja helppotajuista, jos samankaltaiset teot olisivat niiden moitittavuudesta riippuen hallinnollisia tai rikosoikeudellisia asioita.
Kaikista liikennevirhemaksuun liittyvistä seikoista paistaa läpi pyrkimys rahankeruun tehostamiseen. Olisikin toivottavaa, että liikenne- ja viestintäministeriössä palautettaisiin mieleen sakkojen mekanismi. Ei-toivotulle toiminnalle asetetaan maksu, jolla pyritään siihen, etteivät kansalaiset toimisi siten, eli maksulla pyritään ehkäisemään kyseistä toimintaa. Tästä syystä ei ole mahdollista samanaikaisesti pyrkiä minimoimaan sääntöjen rikkomista ja maksimoimaan sakkotuloja – kutsuttiin niitä millä nimellä hyvänsä.
Hyvä liikenne- tai mikä hyvänsä oikeudellinen järjestelmä on sellainen, jonka seuraamisen kansalaiset kokevat mielekkääksi. Toisaalta riittävästi sääntöjä kiristämällä saadaan lopulta kaikista rikollisia.
Ikävä kyllä oikeudenmukaisuus vaikuttaa olevan liian kallista ja tehotonta.
Minne unohtuivat moottoripyörät?
Kun uutta tieliikennelakia alettiin valmistella, oli yhtenä tavoitteena sujuvoittaa moottoripyörien käyttöä kaupungeissa. Kesällä 2014 otakantaa.fi-palvelussa kysyttiin kansalaisilta mielipiteitä lane splittingin sallimisesta, moottoripyörien pysäköinnin vapauttamisesta mopojen tapaan sekä bussikaistojen sallimisesta moottoripyörille. Vastaajista valtaosa olisi mainitut helpotukset sallinut, perusteluissa toistuivat joustavuus, tilan säästäminen ja ruuhkien pienentäminen. Tavoitteet muuttuivat ilmeisesti myös moottoripyörien osalta, eivätkä helpotukset päätyneet lakiehdotukseen.
Teksti: Petri Suuronen
