Junioriluokkien kilpailussa Manninen Bros Honda-kuljettajista Tatu Junnola edusti Kouvolan Motocross Ry:tä, Matias Murto Karkkilan Moottorikerhoa ja Joni Mäkelä Vantaan Moottorikerhoa.
Ykkösluokassa ajanut Junnola johdatti Kouvolan MC:n joukkueen yhteistulosten hopeatilalle voittamalla molemmat ajamansa erät näytöstyyliin.
– Ajo sujui hyvin, pyörä toimi hienosti ja tykkäsin radasta, joten voitto tuli todella helposti. Ajoin muutaman nopean kierroksen erien alkuun, jonka jälkeen tyydyin varmistelemaan voittoa. Mukava saada kauden loppuun vielä pari hyvää kisaa ja se auttaa myös sopimusneuvotteluissa ensi kautta ajatellen, kertoi tyytyväinen Junnola.
Kolmosluokassa ajanut Murto vastasi niinikään joukkueensa parhaasta tuloksesta sijoittumalla ensimmäisessä erässä toiseksi ja voittamalla viimeisen erän.
– Ensimmäisessä erässä vauhti oli alussa hyvää, mutta Roni Kytönen puristi kärkeen puolivälissä erää ja vei erän nimiinsä. Toisessa erässä sitten otin voiton neljän sekunnin erolla. Tämä saattoi olla viimeinen kilpailuni C-luokassa, joten voitto maistuu kyllä hyvältä, totesi Murto.
Mäkelä ajoi juniorirein kisasassa kakkosluokassa eräsijoille viisi ja kuusi.
Jere Haavisto ajoi SM-luokassa Tampereen Motocross Ry:n joukkuessa ja oli lauantain karsinnoissa hienosti kolmas Harri Kullaksen ja Toni Erikssonin jälkeen. Sunnuntai olikin sitten haastavampi ja tulokset eivät tyydyttäneet nuorukaista.
– Aamun harjoituksissa ajo kulki vielä ihan hyvin, mutta sitten ensimmäisen erän alussa väistin toista kuljettajaa ja tulin hyppyristä poikittain alas. Tällissä sitten meni ilmat pihalle ja käteni jäi vielä toisen kuljettajan yliajamaksi ja jouduin jättämään erän kesken. Toinen erä lähti ihan kohtuullisesti käyntiin ja ehdin jo nousta seitsemänneksi ennen kuin väsähdin ja putosin lopulta neljänneksitoista. Kyllähän tämä harmittaa, varsinkin kun koko joukkueen sijoitus putosi keskeyttämisen vuoksi pois mitalitaistelusta. Nyt vaan painetaan hommia entistä kovemmin, niin saadaan kuntopuoli korjattua ja vauhtia lisää, kertasi pettynyt Haavisto.
Tiimipäällikkö Kusti Manninen oli kuitenkin tyytyväinen suojattiensa suoritukseen.
– Junnola ja Murto saivat hyvän vauhdin loppukauden kisoissa ja osoittivat, että täysin vakiolla Honda CRF150R-pyörällä voi voittaa Suomessa. Toisaalta oli hyvä nähdä, että Jere on pystynyt hyvin lyhyessä ajassa kasvattamaan vauhtiaan reilusti, mutta edelleen töitä on tehtävä rajusti että huhtikuussa ollaan valmiita Italiassa ajettavaan EMX250 Euroopan mestaruussarjan avaukseen, totesi Manninen.
EMX150-kuljettajien osalta kausi on nyt saatu päätökseen, mutta Haaviston tavoitteena on ajaa vielä ainakin marraskuun lopulla Tampereen supercrossissa, mikäli hän saa kisaan oikeuttavan A-luokituksen siihen mennessä.