Voitollaan Kymi vankisti sarjajohtoaan. Toisena oleva Paholaishaukat on kolme pistettä perässä. Tämä tietää sitä, että kolmas sija kauden päätösottelusta riittää Kymille mestaruuteen. Kotkat nousi pisteen päähän Paholaishaukoista, joten hopeamitalista käydään vielä kova mittelö.
Seinäjoen Kotkat pisti kovasti kampoihin Kuusankoskella, mutta jäi lopulta kolme pistettä kotijoukkueesta. Tasaisesti ajaneesta joukkueesta Robin Aspegren ja Juha Hautamäki keräsivät muhkeimmat pisteet.
Kärkikaksikko erottui selkeästi muista, sillä kolmanneksi ajanut Paholaishaukat jäi voitosta yhdeksän pistettä. Joukkueen kuljettajat keräsivät todella tasaisesti pisteitä, Niko Siltaniemen kerättyä eniten, kahdeksan.
Hyvinkään Sand Blowers jäi ottelussa selkeästi muista kasattuaan kaksikymmentä pistettä. Joukkue oli täysin Kauko Niemisen varassa. Nieminen näytti osaamistaan ajettuaan kolmen näyttävän erävoiton siivittämänä kymmenen pistettä. Tuore Suomenmestari Jari Mäkinen kaatui kolmannessa erässään, eikä enää sen jälkeen jatkanut kilpailua.
Kymin joukkueenjohtaja Jorma Mäkikunnas oli ottelun jälkeen tyytyväinen.
– Hieno ja tärkeä voitto. Meillä oli hyvä henki ja kun ottelu alkoi erävoitolla niin saatiin hyvä draivi siitä. Timo ajoi hyvän ja vahvan suorituksen, niin kuin aina. Tero oli tänään meidän hahmo ja voiton avain. Hän ajoi tosi hyvän kisan ja pystyi hyvin paikkaamaan muiden pientä epäonnea.
– Tämän myötä pahimmat paineet ehkä hävisi harteilta. Viimeisestä kisasta meille riittää kolmas sija mestaruuden varmistamiseen. Mutta sekin pitää ajaa, vielä ei ole mitään saavutettu, jatkaa Mäkikunnas.
Kauden viimeinen liigaottelu ajetaan Hyvinkäällä 4. lokakuuta. Hyvinkäällä kuitenkin ajetaan jo ennen sitä, sillä aiemmin keväällä siirtämään jouduttu Forssan kotiottelu Kaupunki Cupissa järjestetään 27. syyskuuta.
Tulokset SM-liiga 7/8 Kuusankoski:
1. Kymi 35: Tero Aarnio 16, Timo Lahti 12, Jooa Partanen 4, Teemu Lahti 3
2. Kotkat 32: Robin Aspegern 11, Juha Hautamäki 9, Mika Loppi 7, Tomi Reima 5
3. Paholaishaukat 26: Niko Siltaniemi 8, Marko Suojanen 7, Kalle Katajisto 6, Jiri Nieminen 5
4. Sand Blowers 20: Kauko Nieminen 10, Aarni Heikkilä 5, Jari Mäkinen 3, Niilo Vuolas 2
SM-liigan tilanne ennen päätösottelua:
1. Kymi 30, 2. Paholaishaukat 27, 3. Kotkat 26, 4. Sand Blowers 15