Rossi hyllytti Moto3-tiiminsä manageri Guareschin

SKY Racing Team VR46:n virallisen tiedotteen mukaan ratkaisuun päädyttiin yhteisymmäryksessä Guareshin kanssa.

Aiemmin Ducatin MotoGP-luokan tehdastiimiä johtanut ja myös testikuljettajana toiminut Guareschi siirtyy tiedotteen mukaan visioimaan kehitysohjelman puitteissa kautta 2015.

Fenati hukassa

Todellisuudessa kulisseissa on kuohunut jo pitempään.

Viimeinen pisara oli Rossin Moto3-luokan tiimin ässän Romano Fenatin vaisu esitys Silverstonessa ajetussa Britannian GP:ssä, jossa tämä sijoittui pisteiden ulkopuolelle 16:nneksi. Lähtöruutukin oli varsin vaatimaton: 22.

Kisakuskin maineessa oleva Fenati on voittanut KTM-pyörällään tällä kaudella jo kolme osakilpailua Argentiinan Termas de Rio Hondolla, Espanjan Jerezissä ja Italian Mugellossa. Sen jälkeen tulokset ovat olleet selkeässä laskusuunnassa Indianapolisin kakkossijaa lukuunottamatta.

Fenati on 12 osakilpailun jälkeen sarjassa viidentenä 44 pistettä kärkimiehen, eli Red Bull KTM Ajo-tiimin Jack Millerin takana. Fenatin tiimikaveri Francesco Bagnaia on puolestaan 15:ntenä 137 pistettä kärjestä.

Rossi on jo aiemmin todennut, että hän haluaisi jatkaa samoilla kuljettajilla myös kaudella 2015. Pyörän teknisiä ongelmia syytellyt Fenati on puolestaan väläytellyt – osittain turhautuneenakin – haluavansa siirtyä ensi kaudella Moto2-luokkaan.

Uusi komento tiimin
kotikisassa Misanossa

Rossin Moto3-tiimi siirtyy välittömästi uusien miehien johtoon ja tämän myötä samalla omistajan taholta entistäkin tarkempaan kontrolliin.

Uudistuneen tiimin debyytti tapahtuu reilun viikon kuluttua Misanon radalla ajettavan San Marinon GP:n merkeissä.

Marco Simoncellin nimeä kantava Misanon rata sijaitsee vain muutamien kilometrien päässä SKY Racing Team VR46-tiimin päämajasta ja Rossin kotikaupungista Tavulliasta.

Rossi perusti täksi kaudeksi nopealla aikataululla oman Moto3-tiiminsä turvatakseen nuorten italialaisten kuljettajien tulevaisuutta MotoGP-sarjassa.
 

Uusin numero