Britannian GP merkitsee Kentille jopa enemmän kuin kotikilpailua.
Ajo Motorsportin riveissä vuonna 2012 ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa saavuttanut Kent kilpailee käytännössä takapihallaan, sillä hän asuu ainoastaan alle puolen tunnin matkan päässä legendaarisesta Silverstonen radasta.
Kent teki GP-debyyttinsä Silverstonessa vuonna 2010. Toistaiseksi paras sijoitus Silverstonessa irtosi kaudella 2012, jolloin hän päätyi Moto3-luokan kilpailussa ja silloin KTM-pyörän puikoissa kuudenneksi.
Red Bull KTM Husqvarna Ajo-tiimin kuljettaja tuntee 5900 metrin mittaisen radan siis kuin omat taskunsa.
Kent on omiaan tarjoamaan sektori sektorilta analyysin MotoGP-sarjan kauden 12. MM-osakilpailun estradista.
Sektori 1
Silverstonen radan ensimmäinen sektori ei ratkaise kilpailua, mutta sillä luodaan pontevat pohjat parhaalle mahdolliselle kierrosajalle.
– Ensimmäinen, juoheva sektori on erittäin nopea ja yhdessä viimeisen sektorin kanssa se on avain kovalle kierrosajalle. Avausmutka ajetaan 3- tai 4-vaihteella suoralle tultaessa. Sen jälkeen edessä on neljän mutkan yhdistelmä: vasen, oikea, vasen, oikea. Ne ovat hyvin tärkeitä kiihdytettäessä pitkälle "Hangar"-suoralle, joka voi olla ratkaisevinta kovimman kierrosajan osalta.
Sektori 2
Silverstonen radan kakkossektori on luonteeltaan samankaltainen.
– Myös toinen sektori on hyvin nopea. Nopean oikean kaarteen jälkeen taitetaan taas suoralle, jossa shikaani laskee vauhtia. Sitten mennään jälleen nopean mutkan kautta uudelle suoralle. Se on epäilemättä yksi radan kriittisimpiä paikkoja.
Sektori 3
Kolmossektori on luonteeltaan täysin erilainen kahteen ensimmäiseen verrattuna.
– Se on koko radan hitain paikka. Kahta nopeampaa mutkaa seuraa terävä neulansilmä, joka ajetaan hitaasti, erittäin hitaasti. Siitä tullaa lyhyelle välisuoralle ja seuraavaan neulansilmään. Onnistunut ulostulo siitä on erittäin tärkeää.
Maltti on siinä vaiheessa valttia.
– Vauhti ei saa olla liian kova, jotta pääset ajamaan hyvällä linjalla viimeiseen mutkaan. Sen jälkeen sitten avataan hanat niin nopeasti kuin mahdollista.
Sektori 4
Kent korostaa, että kaksi ensimmäistä sektoria pohjustavat onnistuneen kokonaisuuden, mutta lopulliset ratkaisut tehdään radan jälkimmäisellä puoliskolla.
– Pidän radasta, mutta minulla ei ole siellä yhtä yksittäistä suosikkimutkaa.
Viimeisellä, eli nelossektorilla mutkat alkavatkin jo olla kortilla.
– Viimeisellä sektorilla ei ole enää montaakaan mutkaa. Ja ne harvatkin melko nopeita. Pitkältä suoralta tullaan tiukkaan vasempaan kaarteeseen, jota seuraa kaksi viimeistä mutkaa. Niissä ajautuu helposti leveäksi. Voit pilata koko kierroksen tullessasi liian lujaa toiseksi viimeiseen mutkaan. Siitä taitetaan oikealle ja maalisuoralle. Maali sijaitsee heti suoran alussa.
* Silverstonen ratainfo:
Pituus: 5900 metriä
Leveys: 17 metriä
Mutkat vasemmalle: 8
Mutkat oikealle: 10
Pisin suora: 770 metriä
Valmistunut: 1948
Modifioitu: 2011