Kallio: ”Tässä se nyt nähtiin, että kaikki on mahdollista”

Paalupaikalta kauden kymmenenteen MM-osakilpailuun startannut 31-vuotias suomalaispilotti johti Moto2-luokan kisaa alusta loppuun saakka ja otti samalla nimiinsä kaikkien aikojen eniten GP-voittoja omaavan suomalaiskuljettajan tittelin jättäen taakseen MotoGP-legenda Jarno ”Paroni” Saarisen.

– Voitto tuntuu mahtavalta, sillä suoraan sanottuna en oikein odottanut sitä itsekään. Indianapolisin rata on aiemmin ollut heikko minulle, enkä nytkään olisi ihan näin loistavaan viikonloppuun uskonut, paalupaikan, kisan nopeimman kierroksen ja voiton nimiinsä napannut sankari iloitsi.

– Mutta tässä se nyt nähtiin, että vaikkei rata aiemmin olekaan ollut hyvä, niin kaikki on silti mahdollista. Se jäi vähän harmittamaan, että ensimmäinen startti keskeytetiin, koska olin saanut jo todella hyvin eroa muihin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen eroon siinä olisi ollut mahdollisuus, Kallio pohti.

Kokenut Kallio piti kuitenkin kypäränsä kylmänä, eikä lähtenyt hötkyilemään ratavarikolla.

– Toiseen starttiin lähdin samalla taktiikalla, tarkoituksena painaa täysillä heti alusta lähtien. Mutta helppoa se ei enää ollut, sillä muilla oli pehmeät renkaat alla ja he olivat todella kovassa kyydissä. Yritin kyllä puskea sen minkä pääsin, mutta en saanut revittyä kuin reilun sekunnin verran eroa, käytetyillä renkailla kisaan startannut Kallio jatkoi.

– Yksikin virhe olisi muuttanut tilanteen, mutta pystyin ajamaan virheettä. Loppuvaiheessa kyllä vielä mietin, että tuleekohan sieltä kaverit vielä ohi, mutta onneksi ei tullut.

– Voitto oli myös siinä mielessä erittäin tärkeä, että tallikaveri Tito jäi palkintopallin ulkopuolelle. Nyt piste-ero kaventui seitsemään pisteeseen ja tältä pohjalta, tällaisen nappiviikonlopun jälkeen, onkin erinomainen fiilis lähteä seuraavaan kisaan.

 

Uusin numero