Maailmanmestari Hermunen: ”Rakastan ajaa myös crossia”

Kaatumisia nähtiin jonkin verran ja päivän ykkössijat menivät Teemu Kinnarille, Elias Vanhalakalle ja Riku Riiheläiselle.

Supermoton MM-sarjaa johtava Hermunen ajoi 125-kuutioisten luokassa neljänneksi.

– Supermoton MM-sarjasta on nyt tauko ennen kuun lopussa Viron Tallinnassa ajettavaa osakilpailua. Rakastan ajaa myös crossia ja kun kaverini houkutteli minut Miehikkälään, päätin lähteä mukaan. Ei se ajaminen ihan helppoa ollut tässä helteessä ja reikäisellä radalla, mutta tulipahan vedettyä pari erää hyvää treeniä, Hermunen heitti.

Hyvinkään Moottorikerho
juhli kaksoivoittoa

Alle 18-vuotiaiden MXJ-luokassa Hyvinkään Moottorikerho pääsi juhlimaan kaksoisvoittoa, kun Teemu Kinnari ja Antti Ahtila ajoivat kärkisijat. Kahden erän yhteistuloksissa kolmas oli Kainuun Moottorikerhon Ville Reuter.

Isäntäseura Miehikkälän Moottorikerhon Ville Meisola voitti ensimmäisen erän, mutta joutui keskeyttämään toisen kaatumisen seurauksena. Hän oli silti yhteistuloksissa seitsemäs.

– Otin toisen erän startin ja pääsin heti karkuun. Lopussa piti hieman puristaa, ettei Ahtila saanut kiinni. Ei ollut kuitenkaan vaikea ottaa voittoa, Kinnari kertoi.

125-kuutioisten MX125-luokassa nähtiin useampikin liigassa vieraillut kuljettaja. Kirkkaimpana tähtenä tuikki tietenkin Hermunen.

Helsingin Moottorikerhon kuljettaja sai ensimmäisessä erässä huonon startin ja ehti kaatuakin kertaalleen ennen kuin erä keskeytettiin sarjan kärkikuljettajiin lukeutuvan Teemu Lahtisen kaatumisen ja loukkaantumisen takia.

Hermunen oli maalissa kuudes ja toisessa erässä kolmas, joilla irtosi yhteistulosten neljäs sija.

Vanhalakka voittoon

MX125-luokan voitti MX2-luokan SM-sarjassa tavallisesti kilpaileva, isäntäseuran Elias Vanhalakka.

Toiseksi ajoi puolestaan MXJ-luokassa tavallisesti menestyvä Helsingin Moottorikerhon Karl-Robert Reinike. Kolmas oli Kuopion Moottorikerhon Niko Huuskonen.

– Sain 125-kuutioisen käyttööni tähän kisaan, joka on kotikilpailuni. Ensimmäinen erä meni oikeastaan helposti, koska eroa muihin tuli paljon. Toisessa erässä Reinike jäi kakkoseksi vasta viimeisellä kierroksella, joten sai puristaa kunnolla, Vanhalakka kuvaili.

Aikuisharrastajien MXB-luokassa vierailevan kärkimiehen roolin otti paremmin enduro- ja cross country -kilpailuissa viihtyvä Riku Riiheläinen.

Porvoon Moottorikerhon mies voitti kummatkin erät perässään sarjaa johtava Karkkilan Moottorikerhon Sami Klemola. Yhteistulosten kolmas oli Turun Moottorikerhon Jere Lipponen, joka on pisteissä toisena.

– Olin puoli vuotta sairauslomalla polvivamman takia ja olen ehtinyt ajaa sen jälkeen noin kuukauden verran. Aika hyvin sitä näytti ajo silti kulkevan. Aivan eivät enduropyörän iskunvaimentimet olleet ihanteelliset tänne, mutta hienosti meni, Riiheläinen iloitsi.

Liigan ulkopuolisena luokkana Miehikkälässä järjestettiin alle 15-vuotiaiden MXC/A- ja MXC/B-luokkien yhdistelmälähtö.

Sen kärkikolmikon muodostivat MXC/A-luokan Kouvolan Motocrossin Joonas Näppi ja Kuopion Moottorikerhon Peetu Aalto sekä MXC/B-luokan Hyvinkään Moottorikerhon Wiljam Malin.

MX-liiga jatkuu 16.-17. elokuuta Imatralla. Kyseessä piti olla liigan toiseksi viimeinen osakilpailu, mutta Riihimäen osakilpailu on juuri peruttu syyskuulta. Riihimäen osakilpailulle etsitään korvaajaa.

MXJ-luokka:
1. Teemu Kinnari, HyMK, Honda, 47 pistettä
2. Antti Ahtila, HyMK, KTM, 42
3. Ville Reuter, KaMK, Kawasaki, 35

MX125-luokka:
1. Elias Vanhalakka, MieMK, KTM, 50
2. Karl-Robert Reinike, HMK, Omavalmiste, 44
3. Niko Huuskonen, KMK, KTM, 36

MXB-luokka:
1. Riku Riiheläinen, P-BMK, TM, 50
2. Sami Klemola, KarkMK, KTM, 44
3. Jere Lipponen, TMK, Kawasaki, 36

MXC/A- & MXC/B-luokka (ei MX-liigaa):
1. Joonas Näppi (MXC/A), KMC, 50
2. Peetu Aalto (MXC/A), KMK, 40
3. Wiljam Malin (MXC/B), HyMK, 40

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1056468

MX-liigan sarjatilanteet:
www.mylaps.com/en/championships/212400

Uusin numero