MM-pisteissä toisena oleva Kallio on ollut suokkiratoihinsa lukeutuvalla Sachsenringilla terävässä tikissä harjoituksista lähtien ja sama vire vallitsi aika-ajossa.
Kallio viimeisteli Kalex-pyörän puikoissa vakuuttavan ehjän session, jota hän kontrolloi viimeiselle minuutille asti.
Jo aamun harjoituksissa Kallion edelle kiiruhtaneen Aegerterin isku tuli siinä vaiheessa, kun ruutulipun nousemiseen oli aikaa enää noin 40 sekuntia.
Aegerter tuli ja tykitti lukemat 1.24,761, jotka uupuivat vain 28 tuhannesosaa Marc Marquezin nimissä kaudelta 2011 olevasta Moto2-luokan rataennätyksestä.
Lukemat 1.24,885 viimeistellyt Kallio ja Aegerter olivat ainoat kuljettajat, jotka kykenivät alittamaan 1.45 kierrosajan.
Kallio järjesti vielä viimeisellä kierroksella hurjan hyökkäyksen, mutta takarenkas luisti parissa paikassa kohtalokkaasti. Kallio ylsi silti parhaimpaansa päätöskierroksella.
Kallio saa eturiviin rinnalleen sarjaa johtavan Marc VDS-tiimikaverinsa Esteve Rabatin. Kallio piti Rabatin 0,147 sekunnin turvin takanaan.
Mika: "Kisaa ajatellen
tosi hyvä fiilis"
Kallio oli lopputulokseen luonnollisesti hieman pettynyt.
– Totta kai se jäi harmittamaan, että menetin paalupaikan ihan aika-ajon lopulla, kun se melkein koko 45 minuutin session ajan oli hyppysissäni. Mutta toisaalta, kisassa se on loppupeleissä ihan sama, lähteekö ykkös- vai kakkosruudusta, kun lähtöpaikka on joka tapauksessa eturivissä, Kallio heitti.
– Ja olimme muutenkin koko aika-ajon ajan tosi hyvässä vauhdissa. Ajoin monta hyvää ja tasaista kierrosaikaa peräkkäin, joka näyttää hyvältä kisaa ajatellen, Kallio jatkoi.
– Kisaa ajatellen minulla on tosi hyvä fiilis. Kaikki toimii ja olemme hyvässä vireessä, eikä pyörään tarvitse tehdä mitään sen kummempia muutoksia. Ainoa huolenaihe on sää, joka näyttää muuttuvan täällä hyvinkin nopeaan tahtiin. Nytkin kun aika-ajon aikana aurinko alkoi paistamaan, takarenkaan pidon kanssa oli taas hiukan ongelmia.
– Siksi toivoisinkin huomiselle kuivaa, mutta pilvistä, jolloin lämpötila ei nousisi ihan niin korkealle, kokenut Marc VDS -kuljettaja päätti.
Moto2-luokan kisa ajetaan sunnuntaina klo 13.20 Suomen aikaa.
Sachsenring, Saksa.
Moto2-luokan 9/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo 2 ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter 1.24,761
2. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,124
3. Esteve Rabat Espanja, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,271
4. Jordi Tottes Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 0,347
5. Franco Morbidelli Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,357
6. Simone Corsi Italia, NGM Forward Racing, Kalex + 0,371
7. Johann Zarco Ranska, AirAsia Caterham, Caterham Suter + 0,381
8. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten Paddock Moto2, Suter + 0,427
9. Alex de Angelis San Marino, Tasca Racing Moto2, Suter + 0,479
10. Randy Krummenacher Sveitsi, Octo IodaRacing Team, Suter + 0,511
11. Xavier Simeon Belgia, Federal Oil Gresini Moto2, Suter + 0,723
12. Lorenzo Baldassarri Italia, Gresini Moto2, Suter + 0,751
13. Maverick Vinales Espanja, Paginas Amarillas HP 40, Kalex + 0,756
14. Marcel Schrotter Saksa, Tech 3, Tech 3 + 0,784
15. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,831