Sarjasta vetäytynyt Zolder oli kirjattu kalenteriin heinäkuun 20. päiväksi. Hätiin tulleessa Latinassa kilpaillaan lauantaina 19. heinäkuuta.
Latina on Hermuselle tuttu, menestyksekäs ja mieluinen rata monessakin mielessä. Hän on voittanut siellä yhdessä MotoGP-luokan italialaisen Ducati-kuljettajan Andrea Dovizioson kanssa Marco Simoncellin muisto- ja hyvätekeväisyyskisan.
Seitsemän osakilpailua kattavaan ja nyt siis kansainvälisen moottoriliiton FIM:n taholta päivitettyyn MM-kalenteriin on rustattu Latinan jälkeen edelleen Viron osakilpailu 31. elokuuta Tallinnan lähettyvälliä Tabasalussa, sekä kauden päättävä Kroatian Rijeka 21. syyskuuta.
Kaudesta on takana kolme osakilpailua Ranskan Rivesaltsissa, Romanian Aradissa ja Tshekin Sosnovassa.
Hermunen on päässyt TM-pyörän puikoissa mainioon vireeseen viemällä nimiinsä kolme viimeistä MM-erää. Sosnovasta irtosi näin ollen täysi pistepotti ja kauden ensimmäinen GP-voitto.
TM:n tehdaskuljettajana kilpaileva ranskalainen Thomas Chareyre johtaa sarjaa pistein 139. Hermunen hiillostaa enää kuuden pisteen päässä. Apriliaa kuskaava Adrien Chareyre on kolmantena 26 pistettä Hermusen takana.
Seuraavaksi pisteistä ajetaan tulevana viikonvaihteena Italian Cremonassa ja San Martino del Lago-radalla.
Cremonassa saadaan aikaan hyvä kattaus, kun S1-luokan MM-pisteistä kamppailee 14 kuljettajaa.
* Supermoton S1-luokan MM-sarjan 4/7 osakilpailun starttilista Italian Cremonassa:
Thomas Chareyre Ranska, TM TM Racing Factory
Adrien Chareyre Ranska, Fast Wheels Aprilia
Christian Ravaglia Italia, Honda Racing Assomotor
Tomas Travnicek Tshekki, Yamaha
Edgardo Borelia Italia, Yamaha
Ivan Lazzarini Italia, Honda L30 Racing
Philippe Dupasquier Sveitsi, Husqvarna
Marc-Reiner Schmidt Saksa, KTM
Andrea Occhini Italia, Suzuki BRT Mabomotor
Pavel Kejmar Tshekki, Husqvarna 833 Racing Team
Angel Karanyotov Bulgaria, TM Team Bulgaria
Mauno Hermunen Suomi, TM SHR
Pert Vorlicek Tshekki, TM SHR
Lorenzo Promutico Italia, Honda
* S2-luokan EM-sarjan starttilista:
http://www.supermotos1.com/news.php?id=260&idCat=102