Ajo-tiimin kohukuski rikkoi rataennätyksen heti kättelyssä

Meneillään olevalla kaudella kolme kisaa voittanut, mutta kahdessa edellisessä podiumin ulkopuolelle jätetty Miller näytti Assenissa menemisen mallia muille heti kättelyssä.

Onnistuneet testit viime viikolla Aragonin radalla Espanjassa ajanut Miller takoi Hollannin TT:n ensimmäisen vapaan harjoituksen pohja-ajan 1.42,865, jolla hän alitti aiemman rataennätyksen lähes puolella sekunnilla.

Millerin kanssa kauden seitsemän ensimmäisen GP-viikonvaihteen aikana mallikkaan vauhdikasta yhteistyötä tehnyt Niklas Ajo päätyi Husqvarnalla kymmenenneksi 1,145 sekuntia pohjista.

Paljon parranpärinää
Millerin sopimustilanteesta

Suomessakin talvella harjoittelemassa käyneen Millerin, 19, nimi on monen tiimipäällikön huulilla.

Nuorukaisen ja lähinnä hänen tulevaisuutensa ympärillä on käyty ja käydään edelleenkin melkoista spekulointia sekä parranpärinää.

Siitä on pitänyt huolen erityisesti saksalaismedia Speedweek, jossa Mika Kalliota ajattavan Marc VDS Racingin tiimipäällikkö Michael Bartholemy on painottanut useaan otteeseen, että heillä on kauden 2016 loppuun asti voimassa oleva sopimus Millerin kanssa.

Speedweekin mukaan tuo sopimus olisi solmittu jo viime vuonna Silverstonessa ajetun Britannian GP:n aikoihin. Bartholemy on todennut kyseisessä mediassa, että Ajon tiimi oli kuitenkin täksi kaudeksi paras vaihtoehto Millerille, koska Marc VDS:llä ei ollut tarjota Moto3:ssa vastaavia edellytyksiä maailmanmestaruuden tavoitteluun.

Näkemysero on ilmeinen, sillä ansaittua työrauhaa kaipaava Miller kiisti kyseisen sopimuksen myös henkilökohtaisena managerinaan toimivan Aki Ajon johtaman Red Bull KTM Ajo-tiimin tiedotteessa.

Milleriä ollaan oltu viemässä varikkopuheissa ensi kaudeksi paitsi Mika Kallion mahdolliseksi Moto2-luokan tiimikaveriksi Marc VDS:ään, myös suoraan MotoGP-luokkaan.

HRC:n tiedetään olevan kiinnostunut Hondaa vielä viime kaudella käskyttäneen Millerin palveluista. Epävirallisesti on puhuttu pitkästä, vähintään kolmen vuoden mittaisesta sopimuksesta.

Siirtyminen GP-sarjan pienimmästä luokasta suoraan suurimpaan ilman väliporrasta on todella harvinaista, mutta ei sentään täysin tavatonta.

Keskusteluun on liittynyt – tosin nimiä mainitsematta – myös Yamahan Tech 3-satelliittitiimin ranskalainen päällikkö Herve Poncharal.

– Pidän todellisen talentin nousemista Moto3:sta suoraan MotoGP-luokkaan mahdollisena. Niin, ei sitä ole ainakaan sännöissä kielletty!, pudottelee Poncharal.

 

Uusin numero