Kukkaan puhjennut Ajo haarukoi podiumia tulppaanien maassa

Moto3-luokassa kilpailevan Ajon MM-uran ensimmäinen podiumsijoitus on ollut herkullisesti haarukassa kahdessa edellisessä osakilpailussa, mutta Mugellossa ja Barcelonassa makupala livahti loppumetreillä harmillisesti vielä sivu suun.

Onko podium vihdoin kypsä poimittavaksi tulevana lauantaina tulppaanien maassa Hollanissa?

Tuulimyllyjä vastaan Ajon ei Assenin radalla nykytasollaan tarvitse ainakaan enää tapella.

– Ajoin Kataloniassa kauden tähän mennessä parhaan kisani, joten odotan jo innolla paluuta Husqvarnan selkään ja pääsyä jatkamaan samalla fiiliksellä sekä vauhdilla, mitkä saavutin edellisessä kisassa, linjaa Ajo.

"Liikaa paineita
ei saa ottaa"

Avant Tecno Husqvarna Ajo-tiimin kuljettajan vauhdilliset eväät ovat varmasti kunnossa ja koreassa paketissa, mutta huipputasaisessa Moto3:ssa korokeelle kipuaminen edellyttää myös ripauksen onnea.

Ajo tähdentää, että podiumsijoituksesta ei kasata turhaa painolastia harteille.

Palkintokorokkeen aika tulee sitten kun on tullakseen. Väkisin sitä ei saavuteta. Sopiva rentous on säilytettävä aina matkassa.

– Olemme oikealla tiellä, mutta emme voi olla vielä tyytyväisiä. Tästä on vain jatkettava kovaa työntekoa. Tavoitteena on ajaa jokainen kierros kärkiryhmässä, mutta liikaa paineita ei saa ottaa. Jos olen riittävän onnekas ajaakseni viimeisillä kierroksilla kärkiryhmässä, niin taistelen silloin tietenkin niin korkeista sijoituksista kuin mahdollista.

Rouva Fortunakin on ollut
Ajolle suosiollinen Assenissa

Aina salaperäinen rouva Fortuna on kääntänyt ainakin osittain selkänsä Ajolle Italiassa ja Katalonian korkeudella. Moottoripyöräurheilun katedraalissa Assenissa kaikki vaikuttaa kuitenkin tältäkin osin suotuisammalta.

Menneet ovat menneitä ja katseet tiukasti tulevassa, mutta perinteitä huokuva Hollannin TT on lukeutunut Ajolle edellisten kausien ehdottomaan parhaimmistoon.

Ajo ajoi ensimmäisellä Moto3-luokan kaudella vuonna 2012 Assenissa aika-ajossa viidenneksi ja kisassa kahdeksanneksi. Viime vuonna hän päätyi vuorostaan seitsemännestä ruudusta kymmenenneksi baanalla, jolta löytyy mittaa 4524 metriä.

– Pidän radasta ja olen saavuttanut täällä hyviä tuloksia. Odotan tässäkin mielessä malttamattomana tämän MM-osakilpailun alkamista torstaina ajettavilla ensimmäisillä vapailla harjoituksilla.

"Rodeokyynärpää"
on jo paljon parempi

Ajon vasen kyynärpää sai kipeää Katalonian GP:n päätöskierroksen upeassa "highsiderin" pelastuksessa Montmelon radalla.

Suomalaisen "rodeo" noteerattiin laajalti ja näkyvästi maailmalla, mutta ikävä kyllä Ajo hukkasi siinä samassa tilanteessa jo tyrkyllä olleen kakkossijan.

– Kyynärpää kävi sijoiltaan, mutta se on jo paljon parempi. Onhan siinä vielä vähän kipua, mutta olen valmis kilpailuun. Kyynärpää teipataan ja katsotaan sitten kauden jälkeen, vaatiiko se leikkausta. Nähtävästi, tuumii Ajo.

Sisulla painetaan siis tältäkin osin.

Miller ja Fenati vs. Hondat
MM-pisteiden keulapaikoilla

Viime viikonvaihteessa CEV-sarjan osakilpailua Barcelonassa seuraamassa ollut Red Bull KTM Ajo-tiimin australialaiskuljettaja Jack Miller saapui Hollantiin motokolmosten MM-kärjessä.

Millerillä on koossa 117 pistettä, eli seitsemän enemmän kuin Valentino Rossin KTM-tiimin italialaiskuljettaja Romano Fenatilla.

Millerilla on Fenatin tavoin plakkarissaan jo kolme voittoa, mutta kahdessa viimeisessä kisassa hän on joutunut jäämään sivuun podiumilta. Tilanne on tarkoitus korjata komeimmalla mahdollisella tavalla Assenissa.

– Ajoimme viime viikolla kaksi testipäivää Motorland Aragon-radalla ja teimme paljon töitä pyörän säätöjen kanssa. Meillä on ollut pyörässä kahdessa viimeisessä kisassa tärinäongelmaa, jota ei ole aiemmin ilmennyt. Nämä kaksi testipäivää osuivat siis nappiin pyrkiessämme korjaamaan tuota seikkaa. Olemme saaneet aikaan merkittävää edistystä, vahvistaa Miller.

Miller odottaa jo vesi kielellä revanssin paikkaa Hollannissa.

– Assen on nopea rata jouhevine mutkineen ja se istuu ajotyyliini.

KTM-duoa pisteissä jahtaa espanjalainen Honda-trio Efren Vazquez, jalkaansa poteva Alex Rins ja viimeksi Katalonian valloittanut, sekä sen jäljiltä 154 kierroksen testijakson Aragonissa urakoinut Alex Marquez. Vazquezilla on kasassa 92, Rinsilla 87 ja Marquezilla 85 pistettä.

Kovaa nousua tekevän Ajon 35 pistettä oikeuttavat seitsemän osakilpailun jälkeen sijaan 12. Husqvarna-tallikaverin, britti Danny Kentin plakkarista löytyy kahdeksan pistettä vähemmän. Kent on sarjassa sijalla 14.

* MotoGP-sarjan 8/18 MM-osakilpailun aikataulu Assenin radalla ajettavassa Hollannin TT:ssä:
Torstai 26.6.

10.00-10.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
14.10-14.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
15.05-15.50, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
16.05-16.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus

Perjantai 27.6.
10.00-10.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, Moto3-luokan aika-ajo
14.30-15.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
15.10-15.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
15.35-15.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
16.05-16.50, Moto2-luokan aika-ajo

Lauantai 28.6.
09.40-10.00, Moto3-luokan warm up
10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
12.00, Moto3-luokan 8/18 MM-osakilpailu
13.20, Moto2-luokan 8/18 MM-osakilpailu
15.00, MotoGP-luokan 8/18 MM-osakilpailu

Assenin ratainfo:
Pituus: 4542 metriä
Leveys: 14 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 12
Pisin suora: 487 metriä
Valmistunut: 1955
Modifioitu: 2012
 

Uusin numero