– Kaikista radoista maailmassa Assen on ollut juuri se, jossa Hondalla on ollut viime aikoina eniten vaikeuksia. Se on nyt onneksi enää menneisyyttä. Lähden Asseniin aivan eri asenteella ja paljon enemmän oppia saaneena. Ja mikä mukavinta, Assen lukeutuu ehdottomien suosikkiratojeni joukkoon, sanoo kauden kaikki seitsemän GP:tä nimiinsä vienyt Marquez.
Marquez sijoittui mestaruuteen päättyneellä debyyttikaudellaan viime vuonna Assenissa toiseksi. Voittoon viiletti silloin pitkän kuivan kauden kärjessä päättänyt Yamahan Valentino Rossi 2,170 sekunnin erolla Marqueziin.
Ja eihän Assen ole ollut suinkaan mikään onneton rata Hondalle, päinvastoin. Casey Stoner ja Dani Pedrosa viimeistelivät siellä kaudella 2012 kaksoisvoiton.
Lyhyt rata, pitkät perinteet
Hollannin TT on ainoa kilpailu, joka on ollut mukana MM-sarjassa yhtäjaksoisesti sen startista, eli vuodesta 1949 lähtien.
MotoGP-sarjan rataa on modifioitu merkittävästi vuosien saatossa. Radalla on mittaa 4524 metriä. Pääsuora on vain 487 metrin mittainen, joten paikoittain kapean radan luonne poikkeaa melkoisesti kahdesta edellisestä, eli Italian Mugellosta ja Katalonian Montmelosta.
Assenin erityispiirteisiin kuuluu edelleen se, että syherön ja paljon suunnanvaihdoksia sisältävän radan 18 mutkasta peräti 12 taittaa oikealle.
Marquez, 21, toki tuntee haastavan radan jo kuin omat taskunsa. Ja hän tietää myös sen, miten aina upean ilmapiirin tarjoilevassa Assenissa voitetaan.
Marquez ajoi Hollannin TT:ssä 125-kuutioisten ykköseksi vuonna 2010 jatkaen voittokulkuaan kahtena seuraavana kautena Moto2-luokan merkeissä.
"En aja rikkoakseni ennätyksiä,
vaan saavuttaakseni mestaruuksia"
Ennätyksiä rajulla tahdilla romukoppaan runtannut Marquez janoaa Assenista nyt siis sitä ensimmäistä kuninkuusluokassa. Nuorukainen näkee kuitenkin myös metsän puilta. Kokonaisuus ratkaisee.
– En aja rikkoakseni ennätyksiä, vaan saavuttaakseni mestaruuksia.
Samalla nuorukainen painottaa, että hän on luonteeltaan edelleen se sama Marc Marquez viime vuoden MotoGP-luokan mestaruuden ja muun valtaisan menestyksen jälkeenkin.
– Olen yhä aivan sama, mutta kokeneempi kuljettaja. Pystyn reagoimaan ja kuuntelemaan pyörää herkemmin ja saamaan sen hyviin säätöihin, muotoilee Marquez.
Hollannin TT käynnistyy torstaina klo 10 ajettavalla Moto3-luokan 1. vapaalla harjoituksella.