Euroopan mestaruudesta tiukasti taisteleva, Kallio Racingin Yamahaa käskyttävä Tuuli joutui tyytymään aika-ajossa hänelle vaatimattomaan 17. lähtöruutuun osittain teknisten ongelmien jäljiltä.
Paalupaikan nappasi kotiyleisön edessä Kawasaki-kuljettaja Marco Faccani 2,155 sekuntia suomalaista kovemmalla kierrosajalla. Faccani saapui Misanoon kahden pisteen takamatkalla Tuuleen.
Onnetar käänsi selkänsä imatralaiselle myös myöhemmin lauantaina. Tuulen kisa päättyi San Marinon helteessä harmittavasti ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan, eli avauskierroksella.
Räväkkää nousua tehnyt Tuuli joutui jarruttamaan keulan alta välttääkseen osuman edellä ajaneeseen kuljettajaan. Kauden ensimmäinen, pisteiden valossa nollakisa oli siinä.
Faccani teki täydellistä työtä ajamalla paalupaikalta voittoon 3,630 sekunnin erolla Hondaa käskyttävään maanmieheensä Federico Caricasuloon.
Tuulen tiimikavereista Eemeli Lahti ajoi aika-ajossa 22:nneksi ja Valter Patronen 26:nneksi.
Kisassa Lahti päätyi 17:nneksi 28,253 sekuntia voittajasta. Patronen oli 20:s 33,556 sekuntia kärjen takana.
Faccani johtaa sarjaa pistein 81. Tuuli tulee toisena 23 pistettä Faccanin takana. Lahden 14 pistettä oikeuttava sijaan 13. Patronen on yhdellä pisteellä 28:ntena.
Seuraava osakilpailu ajetaan 6. heinäkuuta Portugalin Algarvessa.
Täydelliset tulokset:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2014/ITA2/ST6/001/CLA/Results.pdf