Suomi on valmis vastaanottamaan lähes 900 matkamotoristia

Järjestelyt matkamotoristien maailmanmestaruuskilpailuna tunnettuun FIM Rally 2014 -tapahtumaan ovat hyvässä käynnissä ja Tampere on valmis vastaanottamaan lähes 900 osallistujaa 23 eri maasta.

– Hyvillä mielin tietysti olemme ja innokkaasti jo odotamme vieraita saapuviksi. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 870, mutta tuttuun tapaan paikan päällä varmasti tulee vielä joitakin lisää, järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja Maija Seitz kertoo.

Luontoa ja laatua

Suomessa tänä vuonna toista kertaa järjestettävän suurtapahtuman teema on luonto ja vihreät arvot. Myös laatuun halutaan panostaa.

– Olemme rakentaneet ohjelman niin, että se olisi mukava ja viihdyttävä. Eli esimerkiksi retkillä ja ruokatauoilla ei tarvitsisi jonottaa. Olemme myös satsanneet ruokaan paljon. Meillä ei nähdämitään eväspusseja, jotka ovat olleet aika yleisiä edellisissä tapahtumissa, vaan vieraat pääsevät joka päivä syömään ravintoloissa, Seitz kertoo.

Vuodesta 1936 alkaen järjestetyn legendaarisen FIM Rallyn päämajapaikkana toimii tällä kertaa Härmälä Camping. Iltajuhlat ja palkintojenjako sen sijaan järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, joten koko Tampereen keskustan alue tulee vilisemään kansainvälisiä matkamotoristeja.

– Toivomme, että vieraat tutustuvat mahdollisimman paljon Tampereen alueeseen, kaupunki on kuitenkin merkittävässä roolissa järjestelyissä. Vilpitön toivomuksemme on, että ulkomaalaisille jäisi hyvä kuva Suomesta ja suomalaisista. Tärkeintä tapahtumassa mukana oleville on oikea asenne ja se, että he auttavat aina. Jos vieraille tulee yksikin huono kontakti, niin usein yleistetään, että kaikki suomalaiset olisivat tällaisia.

Innokkaita talkoolaisia

FIM Rallyn järjestelyissä on mukana yli sata vapaaehtoista.

– Talkoolaiset ovat motoristeja itse, eli emme ole ulkoistaneet työntekijöitä. On ollut todella suuri ilo, että ihmiset ovat niin innoissaan halunneet osallistua järjestelyihin. Kaikki haluavat, että ulkomaalaisilla olisi kivaa, Seitz iloitsee.

Kansainvälinen matkamotoristien kokoontumisajo – 69. FIM Rally – järjestetään Tampereella 28. kesäkuuta-4. heinäkuuta. Viralliset ohjelmapäivät ovat 1.-3. heinäkuuta.
 

Uusin numero