Koskinen, Vesanto ja Tapanila vahvimmat junioreiden MX-liigassa

MX-liigan juniorit, eli alle 15-vuotiaat kuljettajat kilpailivat Iisalmessa helteisen auringon alla, johon saviradan pöly sekä kastelun aiheuttama liukkaus toivat omat maisteensa.

Pienimpien kuljettajien MX65-luokassa voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun tänä vuonna luokan EM-karsintaosakilpailujakin kiertänyt Vantaan Moottorikerhon Kimi Koskinen otti kummankin erän ykköstilat.

– Ensimmäinen erä meni hienosti, mutta toinen lähtöni vähän epäonnistui, kun olin kolmas. Nousin heti toiseksi ja pian puristin kärkeen. Sen jälkeen kisa oli aika selvä ja ajoin omaa ajoani, 11-vuotias Koskinen kertoi.

MX65-luokan yhteistulosten toinen oli kahden kakkossijan Sampo Rainio Hyvinkään Moottorikerhosta. Kolmanneksi ajoi Turun Moottorikerhon Verneri Aaltonen ennen Janakkalan Moottorikerho/UA:n Jere Harjua ja Tampereen Motocrossin Jasper Haavistoa.

Vesanto: "Tuntuu
hyvältä voittaa"

MXC/C-luokassa erävoitot matkasivat Kangasalan Moottorikerhon Aleksi Vesannolle.

Myös erien kakkos- ja kolmostilat menivät kummassakin erässä samoille junioreille, joten Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Lauri Kronström ajoi yhteistulosten toiseksi ja Nummelan Moottorikerhon Niko Ahokas kolmanneksi.

– Tuntuu hyvältä voittaa. Sain molemmissa erissä hyvän lähdön ja pääsin karkuun. Kauteni on ollut tänä vuonna muutenkin hyvä, Vesanto jutteli.

MXC/C:n neljäs oli Pieksämäen Moottoripyöräkerhon Onni Jormanainen ja viides Karkkilan Moottorikerhon Leevi Hakala-Rahko.

Päivän ylimmässä junioriluokassa, eli MXC/B:ssä ykköspokaalin pokkasi Turun Moottorikerhon Jesse Tapanila, joka oli avauserän toinen ja voitti kakkoserän. Tapanilalle kyseessä oli vasta toinen kilpailu MXC/B:ssä.

Kouvolan MC:n Mauno Nieminen hallitsi ensimmäistä erää, mutta toisen heikko startti ja siitä jatkeena ollut seitsemäs sija pudottivat hänet yhteistuloksissa toiseksi. Kolmas oli Polar Cross Moottorikerhon Niklas Lammi.

– Ei ollut helppo voittaa toista erää. Oli aika rankkaa, kun on niin kuuma. Rata oli kuitenkin hyvässä kunnossa eikä kulunut huonoksi. Oma ajoni kulki ja fiilikseni oli hyvä loppuun asti, Tapanila kuvaili.

MXC/B:n neljänneksi ajoi Karkkilan Moottorikerhon Jonne Närhi ennen Jämsän Seudun Moottorikerhon Pyry Juupaluomaa.

Ruotsalainen juhli
kotiradallaan

Arvoasteikolla päivän kovin luokka oli ATV, missä ajettiin samoissa kahdessa erässä sekä SM-pisteistä että veteraanien Suomen Cup -pisteistä. Päivän ja SM-luokan kolme ensimmäistä sijaa menivät kummassakin erässä samoille kuljettajille samassa järjestyksessä.

Lasse Ruotsalainen jäi vaille pisteitä kauden avauksessa, kun hänen pyöränsä moottori hajosi jo aika-ajossa. Nyt Ylä-Savon Moottorikerhon kuljettaja juhli osakilpailuvoittoa kotiradallaan.

Päivän kakkonen oli EM-sarjassakin menestynyt Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden Olli Koskela ja kolmas viikolla flunssasta kärsinyt saman kerhon Jani Tanhuanpää. Koskela johtaa SM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen.

– Toinen erä oli todellista kilvanajoa, mutta pääsin takana pattisuoralla Koskelasta ohi. Ehkä minulle oli siinä tilanteessa hyötyä kotiradasta. Harmittavasti rata pölysi niin paljon, että takana oli todella vaikea ajaa. Rata oli muuten erittäin hyvä, kova ja vähäröykkyinen, Ruotsalainen kuvaili.

Veteraanien Suomen Cupin vahvin oli Kangasalan Moottorikerhon Henri Müller. Quad Racing Finlandin Jarmo Huhtala ajoi toiseksi ja Kai Myllymäki kolmanneksi.

MX-liiga jatkuu sunnuntaina samalla radalla niin sanottujen aikuisten luokkien osalta, kun vuorossa ovat MX125-, MXJ- ja MXB-luokkien erät.

MX65-luokka, yhteistulos:
1. Kimi Koskinen, VMK, KTM, 50 pistettä
2. Sampo Rainio, HyMK, KTM, 44
3. Verneri Aaltonen, TMK, KTM

MXC/C-luokka, yhteistulos:
1. Aleksi Vesanto, KaMoKe, KTM, 50
2. Lauri Kronström, TSMU, Husqvarna, 44
3. Niko Ahokas, NMK, KTM, 40

MXC/B-luokka, yhteistulos:
1. Jesse Tapanila, TMK, KTM, 47
2. Mauno Nieminen, KMC, Yamaha, 39
3. Niklas Lammi, PCMK, KTM, 36

ATV, SM, yhteistulos:
1. Lasse Ruotsalainen, Y-SMK, Can-AM, 50
2. Olli Koskela, KauhMK, Yamaha, 44
3. Jani Tanhuanpää, KauhMK, Yamaha, 40

ATV, veteraanien Suomen Cup, yhteistulos:
1. Henri Müller, KaMoKe, KTM, 47
2. Jarmo Huhtala, QRF, Honda, 43
3. Kai Myllymäki, QRF, Polaris/Honda, 42

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1027859

Uusin numero