Mansaarta aamulla peittänyt sumu hälveni iltapäiväksi ja Supersport-luokan ensimmäinen kilpailu saatiin käyntiin pari tuntia aikataulusta myöhässä. Kilpailussa ajettiin 4 kierrosta noin 60-kilometristä Snaefell Mountain Coursea, joten kilpailumatka oli noin 240 kilometriä.
Heti aluksi oli selvää, että kilpailun voitto ratkaistaisiin kahden kuljettajan välillä. Bruce Anstey ja Gary Johnson olivat nimittäin omaa luokkaansa, ja jonkin aikaa kaksikon vauhdissa pysynyt Michael Dunlop joutui tyytymään turvalliseen kolmanteen sijaan. Vielä viimeisellä väliaikapisteellä johnson ja Anstey olivat käytännössä tasoissa, mutta Johnson onnistui nykäisemään eron 1,5 sekuntiin viimeisellä sektorilla.
Suomalaiskuljettajista Tuukka Korhosen viime yönä moottorivaurion jäljiltä ehjäksi saatu Yamaha laukkasi ympäri vaativan katuradan parhaimmillaan 113,3561 mph keskinopeudella. Kilpailun keskinopeus miehellä oli 111,570 mph ja sijoitus 60.
– Tosi hyvä kisa, en voi olla kuin tyytyväinen siihen nähden, että pyörä kasattiin vasta aamuyöllä. Bensan kanssa meni kuitenki hieman tiukoille, tulin kohti maalia aivan höyryillä, ja bensa loppui Signpostin kohdalla. Otin vähän startilla vauhtia ja rullasin maaliin, naureskeli työntöhommiin joutunut nokialainen.
Juha Kallion pyörä osoitti jälleen nopeutensa, sillä mies oli äärimmäisen lähellä kärkeä Sulbyn mittauspisteessä, kiireisimmillään Suzuki kiisi mittauspisteeseen 169,5 mph (n. 273 km/h) nopeudella. Kallio kärsi kuitenkin visiirin huurtumisesta, ja mies joutui tekemään ylimääräisen varikkopysähdyksen. Kallio oli lopulta 63. keskinopeudella 109,563 mph.
– Lisäksi Ballaughssa oli onnettomuus, ja minut viitottiin pysähtymään, menetin siinä paljon aikaa, Kallio manailee.
– Mutta ei tässä mitään, keskiviikkona vedetään uudelleen! Alussahan ajo sujui tosi hienosti, ja pyörä kulki todella hyvin.
Tulokset päivitetty klo 20.15.