Juha Kallion ja Tuukka Korhosen kilpailu-urakka Mansaaren TT-ajoissa starttaa aikataulun mukaan tänään, maanantaina 2.6. Supersport-luokan ensimmäisellä kilpailulla. Sumuisen sään vuoksi kilpailun lähtöä on kuitenkin jouduttu lykkäänään. Molemmat miehet odottavat kilpailun alkua innolla, mutta ilman paineita.
777 RR Motorsport-tiimissä ajava Juha Kallio otti harjoitusajoissa Korhoselta nimiinsä Snaefell Mountain Coursen nopeimman suomalaiskuljettajan tittelin kiertämällä noin 60-kilometrisen radan keskinoupeudella 114,583 mph (184,346 km/h). Kallion mukaan pieneen kiristämiseen on vielä varaa.
– Jos kaikki osuu kohdalleen, on 117-118 mph kierros mahdollinen. Siitä kovempaa en vielä tällä hetkellä usko pääseväni, sillä olen yhä suhteellisen kokematon, ja täällä nopeus tulee vain kierrosten myötä, Kallio pohtii.
– Vuoristo-osuus on minulle kaikkein vaikein. Paikat näyttävät samalta ja linjan kanssa on oltava erittäin tarkkana, mikä on vaikeaa, kun vauhtia on todella paljon, toteaa Kallio.
– Aika monessa paikassa tietää, että pitäisi vaan vetää täysiä, mutta en luota vielä täysin ajamaani linjaan. Turhia riskejä en lähde ottamaan, enkä purista väkisin, Kallio kertoo.
– Harjoitusajot ovat menneet alun pieniä teknisiä murheita lukuun ottamatta hyvin, ja olen kyennyt parantamaan ajoa jatkuvasti. Fiilis kisaa odottaessa on todella hyvä, Kallio summaa.
Tuukka Korhosen harjoitusajot sujuivat vähemmän positiivisissa merkeissä. Mies kuitenkin naureskelee tuttuun tyyliinsä ja kertoo odottavansa kilpailun alkua malttamattomana. Kisaan Korhonen lähtee hakemaan ehjää ajoa ilman sen suurempia tavoitteita.
– Alun perin minun oli tarkoitus ajaa täällä täysiverisellä Supersport-Hondalla, mutta emme saaneet sitä toimimaan luotettavasti. Nyt alla on viime vuonna käyttämäni Superstock Yamaha R6, joka itse asiassa saatiin valmiiksi vasta varikolla, Tuukka kertoo. Pyörämurheet eivät kuitenkaan päättyneet merkin vaihduttua.
– Perjantaina pyörä ylikuumeni toisella treenikierroksella. Diagnosoinnissa huomattiin, että kansi on kiero, mikä tietenkin aiheutti toimenpiteitä. Sain jeesiä Colin Stephensoninlta, joka arveli moottorin kestävän, kunhan kannentiiviste vaihdetaan uuteen. Nythän se nähdään, Korhonen veistelee ja kiittää mekaanikkojaan kovasta työstä. Miehen pyörä valmistui maanantaina aamuyöllä.
– Kyllähän tämä hieman luottamusta syö, mutta nyt on kaikkein tärkeintä saada vain kierroksia alle. Pääluokkani on kuitenkin Lightweight, jonka kilpailu ajetaan perjantaina. Jos jättäisin Supersportin kilpailulähdöt ajamatta, tarkoittaisi se pitkää ajotaukoa, mikä varmasti näkyisi perjantain suorituksessa, Korhonen toteaa.
Mansaaren TT-ajojen Supersport-luokan ensimmäisessä kilpailussa ajetaan neljä kierrosta. Kilpailun oli tarkoitus alkaa kello 10.45, mutta sen alkua on jouduttu lykkäämään sumun vuoksi. Kilpailunjohto tiedottaa aikatauluista kello 12 paikallista aikaa.