HRC:n MotoGP-projektin nyörejä käsissään pitävä Shuhei Nakamoto vakuutteli kolme kuukautta sitten Malesiassa ajetuissa talvitesteissä, että he avaavat pikapuoliin neuvotteluyhteyden Lorenzon suuntaan.
Näin ei ole kuitenkaan käynyt, mikäli Lorenzon manageriin Albert Valeraan on uskominen.
– Emme ole keskustelleet Hondan kanssa. Meitä kohtaan ei ole osoitettu mitään kiinnostusta Hondan taholta, Valera toteaa Italian GP:n alla Mugellossa Motocuatrolle antamassaan haastattelussa.
"Jatko Yamahalla on
99-prosenttisen varma"
Valera pitää Lorenzon kilpailunumeron mukaisesti 99 prosentin varmana sitä, että hänen suojattinsa ja pitkäaikainen ystävänsä jatkaa Yamahalla.
– Tosiasia on, että piiri on sittenkin varsin pieni. Totta on myös se, että sekä Ducati ja Suzuki ovat kyselleet minulta Jorgen ensi kauden suunnitelmista. Jorgen tavoitteena on kuitenkin jatkaa Yamahalla kaksi seuraavaa kautta ja tahtotila tähän on molemminpuolinen, muotoilee Valera.
Italian GP:n kulisseissa tapahtuu todennäköisesti merkittäviä asioita paitsi Rossin, myös Lorenzon osalta.
– Jatkamme Mugellossa neuvotteluja Yamahan kanssa. Kunhan tarjous on mustana valkoisella, niin Jorge halua tietenkin arvioida sen kauttaaltaan tarkoin, jotta hän voi seistä omalta osaltaan sataprosenttisesti sen takana.
– Uskoisin, että voimme vahvistaa kahden tai kolmen seuraavan kisan myötä Jorgen tulevaisuuden MotoGP-luokassa. Ja olen lähes varma siitä, että Yamaha on osallisena siinä, alleviivaa Valera.