Ne radat alkavat olla harvassa, joissa Kallio, 31, ei ole kivunnut pitkällä urallaan podiumille.
Upeissa toscanalaismaisemissa sijaitseva ja Ferrarin omistama 5245 metrin mittainen Mugello lukeutuu kuitenkin tässä tilanteessa kuin kohtalon ivasta näihin harvinaisuuksiin.
– En tiedä mikä niissä italialaisradoissa ja erityisesti Mugellossa on, mutta en ole saavuttanut siellä koskaan odottamiani tuloksia, myöntää sarjassa toisena ja enää seitsemän pistettä espanjalaisen tiimikaverinsa Esteve Rabatin takana oleva Kallio.
"Pidän radasta"
Mugello lukeutuu kaikesta huolimatta Kallion, kuten käytännössä kaikkien kuljettajien suosikkeihin.
– Pidän paljon radasta, josta löytyy korkeuseroja ja nopeita kaarteita. Mutta minulla on silti ollut aiemmin ongelmia siellä.
Kallio lähtee Italian GP:hen kuitenkin juuri nyt kenties kovemmassa iskussa kuin koskaan ennen.
– Toivotaan nyt, että tällä kertaa tilanne on toinen. Lähden aiempaa luottavaisempana Mugelloon Jerezin ja Le Mansin voittojen jäljiltä.
Kallion tekninen ryhmä on tehnyt loistavaa työtä koko alkukauden. Vakuuttaviin voittoihin yltäneellä kuljettajalle on vahva luottamus Kalex-pyörään ja myös aika-ajo on saatu kuntoon.
– Meidän pitää vain jatkaa työtä samaan malliin kuin muutamassa edellisessä kisassa. Sen myötä minulla on mahdollisuus liittää vihdoin myös Mugello niiden ratojen listalle, joissa olen yltänyt podiumille.
Tiimikaverilla paineita?
Sunnuntaina 25 vuotta täyttänyt Rabat on Kallion kanssa vastaavassa tilanteessa Mugellon osalta: ei ainuttakaan podiumsijoitusta – vielä.
Marc VDS-tiimi ei ole tosin jäänyt meneillään olevalla kaudella kertaakaan sivuun korokkeelta ja kaikki ennusmerkit viittaavaat siihen, että putki jatkuu.
– Suuntaan Mugelloon samalla tavoitteella, kuten kaikkiin kisoihin tähän mennessä: lähden sinne voittamaan, julistaa Qatarissa ja Argentiinassa ykkösenä ruutulippua tervehtinyt Rabat.
Rabat tosin tietää tasan tarkkaan, että se kolmas voitto on kiven, tai tässä tapauksessa paremmin Kallion takana.
– Mika on ajanut kaksi hyvää kisaa ja kaventanut piste-eroa, mutta tässä vaiheessa on silti vielä aivan liian aikaista alkaa miettiä sen enempää maailmanmestaruutta. Edessä on yhä 13 kisaa, jotka pitää ajaa keskittyneesti yksi kerrallaan, tähdentää Rabat.