Enduron MM-sarjan Meksikon osakilpailu vaarassa peruuntua

Meksikon liitto julkisti huolensa tiistaina päivätyllä kirjelmällä.

Kyseisessä kirjelmässä annetaan ymmärtää heti alkuun, että järjestelyt eivät ole edenneet siinä aikataulussa, mikä takaisi MM-osakilpailun järjestämisen suunnitellusti 5.-6. heinäkuuta.

Kisaisäntä Motoclub Enduro Leon ei ole saanut tapahtuman taloutta kuntoon ja velvoitteitaan kuitattua.

Kirjelmä päättyy toteamukseen, jonka mukaan Meksikosta ei voida antaa tämän vuoksi takuuta kisan järjestämiselle ainakaan alkuperäisen aikataulun mukaan.

Asia on ollut kansainvälisen moottoriliiton FIM:n ja MM-sarjan promoottorin ABC Communication'in tiedossa siis alkuviikosta lähtien, mutta ainakaan vielä Meksikon kisan peruuntumista ei ole virallistettu.

Meksikon Sixi jäi historiaan
vain viiden päivän mittaisena

Meksikossa ajettiin enduron arvokisa viimeksi vuonna 2010, jolloin Moreliassa järjestettiin kuuden päivän mittainen MM-joukkuekilpailu ISDE.

Tosin tuo Sixi typistyi viiden päivän mittaiseksi, kun loppucrossi peruuntui turvallisuussyihin vedoten.

Loppucrossin estradin suunnalta oli kuulunut silloin ammuskelua.

– Kävimme tutustumassa perjantain kisapäivän jälkeen crossirataan ja jo silloin sinne johtavalla tiellä näkyi runsaasti sellaisia poliisiajoneuvoja, joissa oli mukana raskaasti aseistettua virkavaltaa, kertoi Suomen MM-pronssille kipparoinut Juha Salminen silloisessa tiedotteessaan.
 

Uusin numero