Tulevan viikonlopun SM-kisoissa on mukana yhdeksän luokkaa. Usean luokan kuljettajille Botniaringin uusi 4 014 metrin mittainen ratakierros on uusi tuttavuus.
Viime kesänä pidennetyn radan vihkiäiskilpailuissa (videolla Niklas Ajo) oli mukana vain osa moottoripyörien SM-luokista. Siinä ehkä yksi kiihoke, että kisa kiinnostaa nyt isompaa joukkoa, kuin kaksi vuotta sitten Botniaringin SM-osakilpailussa.
Classic, Classic Formula ja YCC luokat ajavat yhden kisan lauantaina.
Muissa luokissa ajetaan viikonloppuna kaksi lähtöä. Lauantaina sprintti-lähdöt ja sunnuntaina normaalit kisat.
Sunnuntai huipentuu Nordic Superbike -luokan 13 kierroksen finaaliin, jossa varmuudella ainakin Sami Pennalla ja Kari Vehniäisellä on hillitön halua iskeä kiinnitystä uuteen SM-mitaliin. Molemmilla konkareilla niitä on jo kasapäin, mutta uutta tekee mieli.
Kallio Racingin kotimaan ratojen nimekkäintä kuljettajaa Vesa Kalliota ei nähdä Botniaringillä ajopuvussa. Kallion tiimi on kuitenkin mukana vahvalla joukkueella.
Superstock 600 -luokassa Kallion tiimissä ajava 19-vuotias Joel Vinnikainen on asettanut tavoitteekseen Suomen mestaruuden ja jahti alkaa ”Ringiltä”.
Vinnikaisen tiimikaverina samassa luokassa ajaa kilpailun yksi neljästä naiskuljettajasta, eli Jasmin Sarjos, joka palasi takaisin Kallion tiimiin.
– Moto3 -luokassa on pientä osanottajapulaa, mutta muissa luokissa näyttää hyvältä. Kunnon kilvanajoa on varmasti luvassa sekä lauantaina, että sunnuntaina. Uusi nopea rata palkitsee ne kuljettajat, jotka löytävät nopeimmin säädöt kohdilleen, povaa kilpailut johtava Jarmo Latva-Kiskola.
SM-luokat, eli Moto3, Nordic Superstock, Sivuvaunut ja Nordic Superbike ajavat kisalähdöt molempina päivinä.
Aika-ajot alkavat lauantaina alkavat yhdeksältä ja kisat käynnistyvät Classic -luokalla klo 13.30. Sunnuntaina finaalien kimppuun käydään heti puolilta päivin.
* Aikataulu:
Perjantai: vapaat harjoitukset
Lauantai: Aika-ajot klo 9.00-12.20, Kilpailut klo 13.30-16.30
Sunnuntai: Kilpailut klo 12.00-14.35