Marquezin neljäs peräkkäinen tupla heltisi siellä, missä hän ei ole ennen ykkössijoja tuuletellut, eli mylvivän kotiyleisön edessä Jerezin radalla Espanjassa.
Marquez ei jättänyt uransa 100. GP-kisassaan mitään varaa jossitteluille. Ihmemies karkasi Hondallaan heti alkukierroksilla haastajiltaan.
Marquez muokkaa kuninkuusluokan kisoista voittojen osalta yksitoikkaista katseltavaa, mutta minkäs teet: paketti on täysin ylivertainen muihin nähden. Muut ajavat käytännössä enää vain kakkossijoista.
Marquez oli pystynyt karistamaan lähimmän uhkaajansa, Yamahan Valentino Rossin kannoiltaan 27 kierroksen kilpailun puolivälissä yli neljällä sekunnilla. Seitsemän kierrosta ennen maalia Marquezin etumatka oli kasvanut sekunnilla lisää, jonka jälkeen hän rauhoitti tilanteen.
– Olen tosi iloinen, sillä tämä voitto oli erilainen kuin muut. Minulla oli vähän enemmän vaikeuksia löytää oma tasoni täällä viikonvaihteen edetessä. Mutta sitten kisassa kaikki olikin yhtäkkiä kohdallaan. Niin, en tiedä miksi ajaminen tuntuikin niin hyvältä, hekumoi Marquez.
Toiseksi ajanut Rossi ylsi loppujen lopuksi 1,431 sekunnin päähän Marquzista. Rossin tallikaveri, 27 vuotta sunnuntaina täyttänyt ja uransa 200. GP:tä ajanut Jorge Lorenzo kadotti otteensa kisan tärkeimmillä hetkillä menettäen kolmossijan selkeästi Dani Pedrosalle.
Marquezin tallikaveri ja Espanjan GP:n voittoa puolustanut Pedrosa ylitti maalilinjan 98 tuhannesosaa Rossin takana.
– Olen erittäin iloinen, koska Jerezin rata on yksi suosikeistani samoin kuin tämä GP-viikonvaihde yleensäkin. Tosin radan kunto oli tänään tosi huono ja renkaat luistivat käytännössä koko ajan. Otin hyvän lähdön, mutta pysytteleminen Marcin kintereillä oli täysi mahdottomuus, myönsi kakkosijan lähes voitoksi tuntenut Rossi.
Marquezilla on jo tukeva 28 pisteen johto toisena olevaan Pedrosaan. Rossi on kolmantena 39 pistettä Marquezin takana.
Seuraavan kerran pisteistä kamppaillaan kahden viikon kuluttua Ranskan Le Mansissa.
Jerez, Espanja.
MotoGP-luokan 4/18 MM-osakilpailu:
1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 45.24,134
2. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP + 1,431
3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 1,529
4. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP + 8,541
5. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 27,494
6. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 27,606
7. Aleix Espargaro Espanja, NGM Forward Racing Yamaha + 27,917
8. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 27,947
9. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 29,419
10. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 32,872
11. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 35,490
12. Hiroshi Aoyama Japani, Drive M7 Aspar Honda + 40,083
13. Scott Redding Iso-Britannia, GO&FUN Honda Gresini + 43,830
14. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 52,295
15. Hector Barbera Espanja, Avintia Racing + 54,873
Pistetilanne:
1. Marquez 100
2. Pedrosa 72
3. Rossi 61
4. Dovizioso 45
5. Lorenzo 35
6. Bradl 30
7. A. Espargaro 30
8. Smith 28
9. Andrea Iannone Italia, Ducati 25
10. P. Espargaro 25
11. Hayden 23
12. Aoyama 19
13. Redding 14
14. Hernandez 13
15. Bautista 10
Seuraava osakilpailu: 18.5. Le Mans, Ranska.