Ajo kahdeksas aika-ajossa – Miller huimisteli paalupaikalle Jerezissä

Ajon vauhti oli jo mainiolla tasolla jo aurinkoisen lauantaiaamun harjoituksessa, jossa hän ajoi hienosti neljänneksi. Ajo saavutti samalla saman sijan kolmen vapaan harjoituksen yhdistetyllä tuloslistalla ajalla 1.47,131.

Aika-ajossa syntyivät lukemat 1.47,262, joilla hän jäi Millerista 1,089 sekuntia.

– Löysimme aamulla oikeat säädöt pyörään. Pystyin parantamaan paljon verrattuna perjantaihin ja tietenkin erityisesti kierrosajoissa. Aamun harjoitus kulki hyvin ja samoin aika-ajo. Teimme tiiminä erittäin hyvää työtä, kehui Ajo.

Ajon tavoitteena on kamppailla kisa loppuun asti kärkiryyhmässä.

– Olen varma siitä, että kärjessä tulee olemaan iso ryhmä, josta lähden hakemaan paikkaani luottavaisesti. Minulla on kisassa hyvät mahdollisuudet, koska olemme pystyneet toteuttamaan pyörässä ne parannukset, joita haimmekin erityisesti renkaiden osalta. Minun täytyy pysytellä rentona ja ottaa mahdollisimman hyvä startti yltääkseni kärkiryhmään, korostaa Ajo.
 

Miller pelkkää hymyä

Miller oli tosin täysin ylivoimainen alittamalla aiemman paalupaikkaennätyksen puolella sekunnilla.

Erot kärjessä kasvoivat suuriksi, sillä toiseksi KTM:llä ajanut Niccolo Antonelli joutui antamaan Millerille periksi 0,615 sekuntia.

Eturivin kolmannen lähtöpaikan nappasi nimiinsä Hondaa kuskaava Alex Rins 0,694 sekuntia pohjista.

– Paransimme jo paljon aamun vapaassa harjoituksessa ja aika-ajo kulki vieläkin paremmin, iloitsi Miller.

Miller ei ollut ajanut tähän kauteen tultaessa vielä ainuttakaan paalupaikkaa.

– Olen erittäin iloinen tästä kolmannesta paalupaikasta. Pyörä ja ajaminen tuntuivat hyvältä. Pystyin ajamaan lähes vastaavia kierrosaikoja kuin testikaudella, vaikka olosuhteet ovatkin nyt täysin erilaiset, Miller viittasi helteeseen.

Aurinko porottaa täydeltä terältä myös sunnuntaina.

– Olosuhteet ovat sunnuntaina jälleen erilaiset. Olen varma, että silloin on vieläkin kuumempaa ja rata liukkaampi, mutta otan sen kisan kuin kaikki muutkin. Olen luottavainen ja valmistautunut hyvin. Minulla on myös täysi luotto pyörään ja renkaisiin, vahvistaa Miller.

Ajo pisti jälleen tiimikaveriaan Danny Kentia päihin. Kent päätyi aika-ajossa 13:nneksi kaksi kymmenystä Ajosta.

Suomalaistalli Ajo Motorsportin muista kuljettajista Millerin tiimikaveri, teknisistä ongelmista kärsinyt Karel Hanika oli 29:s ja SIC Ajo-tiimin Hafiq Azmi 32:s. Heidän eroikseen kärkeen kirjattiin 2,192 ja 2,340 sekuntia.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 4/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.46,173    
  2. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,615
  3. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,694
  4. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,694
  5. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,711
  6. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 0,839
  7. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda +    0,876
  8. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,089
  9. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,156
10. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,205
11. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 1,258
12. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,259
13. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,286
14. Philipp Oettl Saksa, Interwetten Paddock Moto3, Kalex KTM + 1,313
15. Enea Bastianini Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 1,362
29. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,192
32. Hafiq Azmi Malesia, SIC-AJO, KTM + 2,340

Uusin numero