Parhaat kierrosajat paineltiin välittömästi aamun harjoituksessa, joka kulki Marc VDS-tiimin Kalex-kuljettajien hallinnassa.
Sarjaa johtava Esteve Rabat viimeisteli muille malliksi ajan 1.43,486, josta Kallio jäi tosin vain 78 tuhannesosaa.
Kolmanneksi ajoi niin ikään Kalexia kuskaava Jonas Folger 0,180 sekuntia kärjestä. Sijoitukset jäivät voimaan yhdistetyllä tuloslistalla, sillä iltapäivällä kärjen kierrosajat eivät enää kohentuneet, kun radan lämpötila tapaili jo 50 astetta.
– Aloitin aamulla kovemmalla takarenkaalla, sillä uskon, että pehmeämpi rengas tulee olemaan valintamme aika-ajoon ja kilpailuun. Alussa minulla oli vaikeuksia löytää hyvää tuntumaa renkaaseen, mutta teimme muutamia muutoksia pyörään ja pystyin ajamaan kolme viimeistä kierrosta jo sekunnin kovempaa, kertoi Kallio.
– Jatkoimme samalla renkaalla iltapäivällä, koska kisa tullaan ajamaan vastaavissa olosuhteissa. Renkaan pito putosi jo noin viiden kierroksen jälkeen. Oli hyvä varmistaa, miten tuo rengas toimisi kisaolosuhteissa. Pyörän säädöt ovat kuitenkin kutakuinkin kohdallaan ja meidän pitää tehdä lauantaina aika-ajoon enää muutamia pieniä muutoksia.
Kallio päätyi iltapäivän harjoitusjaksolla jo varsin varhaisessa vaiheessa syntyneisiin lukemiin 1.44,379.
Toisen treenin kärkeen karautti Suteria kuskaava Xavier Simeon ajalla 1.43,752. Se riitti nostamaan hänet yhdistetyllä tuloslistalla neljänneksi.
Rabat ajoi jälkimmäisessä sessiossa neljänneksi 0,241 sekuntia Simeonin takana.
Kallion erinomaisesti alkanutta päivää täydensi vielä uusi moottori, joka ensipuraisulla vaikutti erittäin pätevältä.
– Vaikka moottorin kanssa tuppaa aina olemaan vähän niin ja näin, niin nyt näytti käyneen hyvä tuuri. Moottori vaikutti hyvältä, eikä sen suhteen pitäisi olla mitään ongelmia.
Jerez, Espanja.
Moto2-luokan 4/18 MM-osakilpailu. Perjantain kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista:
1. Esteve Rabat Espanja, Marc VDS Racing Team, Kalex 1.43,486
2. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,078
3. Jonas Folger Saksa, AGR Team, Kalex + 0,180
4. Xavier Simeon Belgia, Federal Oil Gresini, Suter + 0,182
5. Sandro Cortese Saksa, Dynavolt Intact GP, Kalex + 0,258
6. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 0,327
7. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten Paddock Moto2, Suter + 0,328
8. Maverick Vinales Espanja, Pons HP 40, Kalex + 0,444
9. Luis Salom Espanja, Pons HP 40, Kalex + 0,451
10. Takaaki Nakagami Japani, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex + 0,498
11. Johann Zarco Ranska, AirAsia Caterham, Suter + 0,514
12. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 0,516
13. Anthony West Australia, QMMF Racing Team. Speed Up + 0,539
14. Marcel Schrotter Saksa, Tech 3, Tech 3 + 0,619
15. Simone Corsi Italia, Forward Racing, Forward KLX + 0,628
* Lauantain aikataulu:
10.00-10.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, Moto3-luokan aika-ajo
14.30-15.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
15.10-15.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
15.35-15.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
16.05-16.50, Moto2-luokan aika-ajo