Ajo kolkutteli kympin kärkeä

Ajo ajoi tutulla andalusilaisradalla jo kauden alla mallikkaat viimeistelytestit ja niistä noukitut säädöt toimivat mainiosti myös heti perjantain ensimmäisellä harjoitusjaksolla, jolla hän päätyi seitsemänneksi ajalla 1.48,477.

Iltapäivän treeni ei tuonut parannusta aikaan. Ajo oli siinä sessiossa 12:s lukemin 1.48,720. Radan lämpötila oli ehtinyt kivuta iltapäivällä jo 46 asteeseen.

– Fiilis ensimmäisessä harjoituksessa oli hyvä. Ajoin hyviä kierrosaikoja, vaikka olimmekin vielä yli 1,5 sekuntia jäljessä testikauteen nähden. Tänään oli kuitenkin tosi kuuma, joten olosuhteet olivat täysin erilaiset kuin maaliskuussa, korosti Ajo.

– Rata oli tämän vuoksi erittäin liukas. Meidän pitää löytää enemmän pitoa takarenkaaseen. Se on päätavoite huomenna.  

Perjantain kiireisin kuljettaja oli KTM:ää käskyttävä Isaac Vinales ajalla 1.47,388. Ajon eroksi kärkeen kirjattiin 1,089 sekuntia.

Vinalesin takana toiseksi parhaasta vauhdista vastasi Hondalla kilpaileva Alex Marquez, jolle jäi eroa pohjiin 0,311 sekuntia. Kärkikaksikko viimeisteli parhaat aikansa ensimmäisessä harjoituksessa.

MM-sarjaa johtava Red Bull KTM Ajo-tiimin Jack Miller puolestaan löysi perjantain terävimmän vireensä iltapäivällä. Aika 1.48,060 riitti päivän yhdistetyllä tuloslistalla seitsemänteen sijaan 0,672 sekuntia Vinalesista.

– Ei lainkaan huono avauspäivä. Kokeilimme paljon erilaisia asioita ja ne vaikuttivat toimivilta. Olen vakuuttunut siitä, että pystymme parantamaan huomenna enkä ole lainkaan huolissani. Minulla on kova luottamus itseeni ja tiimiini, vakuutti Miller.

Millerin tiimikaveri Karel Hanika ei lähtenyt lainkaan ensimmäiseen harjoitukseen pyörän teknisen vian vuoksi. Toisessa treenissä syntynyt aika 1.49,692 toi Hanikalle vaatimattoman sijan 30.

Ajo piti Husqvarna-tiimikaverinsa Danny Kentin taas takanaan. Kent oli 15:s vajaa kolme kymmenystä Ajon takana.

Suomalaistalli Ajo Motorsportin viides kuljettaja, eli SIC-Ajo -tiimin väreissä KTM:llä kisaava Hafiq Azmi ajoi 25:nneksi 2,031 sekuntia Vinalesista jääneenä.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 4/18 MM-osakilpailu. Perjantain kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista:

  1. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM 1.47,388
  2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,311
  3. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,337
  4. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 0,411
  5. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,455
  6. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,507
  7. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,672
  8. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia, Honda + 0,730
  9. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,744
10. Gabriel Rodrigo Argentiina, RBA Racing Team, KTM + 0,819
11. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,089
12. Enea Bastianini Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 1,143
13. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 1,144
14. Philipp Oettl Saksa, Interwetten Paddock Moto3, Kalex KTM + 1,346
15. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,354
25. Hafiq Azmi Malesia, SIC-AJO, KTM + 2,031
30. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,304

 

Uusin numero