Espargaro pisti Marquezin kuriin

Open-luokan sääntöjen mukaisella Yamahalla kilpaileva Espargaro pisti kuriin ison tukun nimimiehiä sarjaa maksimipistein johtava Marc Marquez mukaanluettuna.

Espargaro takoi päivän pohja-ajan heti aamun harjoituksessa, jossa hän veti kaksi todella kovaa kierrosta Open-luokan kuljettajia avittavilla niin sanotuilla ekstrapehmeillä renkailla. Niistä kierroksista väkevin kulki ajassa 1.39,357.

– Minulla oli aamulla hyvä vauhti päällä ja pystyin ajamaan kovia aikoja välittömästi. Iltapäivällä oli sitten todella kuumaa ja fiilis sellainen, kuin olisin ajanut jäällä. Oli tosi liukasta, mutta kisarengas tuntui siitä huolimatta yllättävänkin hyvältä, myhäili Espargaro.

Uransa 100. GP-viikonlopun käynnistänyt Marquez paineli Hondalla puolestaan helteisen iltapäivän harjoituksen keulille ajalla 1.39,757, jolla hän pystyi pitämään Espargaron siinä sessiossa 0,216 sekunnin turvin takanaan.

– Positiivinen avauspäivä radalla, jossa minulla oli paljon vaikeuksia viime kaudella. Uskon, että kaikilla oli tänään ongelmia pidon kanssa, koska radan lämpötila kohosi iltapäivällä 50 asteen pintaan, pudotteli Marquez.

Espargaro piti pintansa perjantain yhdistetyllä tuloslistalla, jossa toiseksi kipusi niin ikään ensimmäisen harjoituksen perusteella Yamahan tehdastiimin Jorge Lorenzo. MotoGP-luokan kaksinkertainen maailmanmestari ja Jerezissä 200. GP:n rajapyykin saavuttava Lorenzo joutui tunnustamaan Espargaron 0,357 sekuntia nopeammakseen.

Marquez päätyi yhdistetyllä listalla kolmanneksi tasan neljä kymmenystä Espargarosta ja 43 tuhannesosaa Lorenzosta.

– Radan pinta muuttui paljon aamusta. Se oli paljon liukkaampi ja meidän piti kokeilla erilaista takarengasta. Silloin toistuivat Qatarin ongelmat: rengas tarjosi vähemmän pitoa ja pyörä oli rauhaton. Olen kuitenkin lähempänä kärkeä kuin ennen tällä kaudella ja uskon, että pystymme kuromaan eron kiinni, tuumi Lorenzo.

Kärkikuusikon täydensivät Hondan Dani Pedrosa, Ducatin Andrea Dovizioso ja Yamahan Valentino Rossi.

Pedrosa tuli 0,503, Dovizioso 0,671 ja Rossi 0,768 sekuntia Espargaron takana.

Jerez, Espanja.
MotoGP-luokan 4/18 MM-osakilpailu. Perjantain kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista:

  1. Aleix Espargaro Espanja, NGM Forward Racing, Forward Yamaha 1.39,357
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP + 0,357
  3. Marc Narquez Espanja, Repsol Honda Team + 0,400
  4. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,503
  5. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 0,671
  6. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP + 0,768
  7. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 1,203
  8. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda MotoGP + 1,287
  9. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 1,329
10. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing Ducati + 1,385
11. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,401
12. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 1,431
13. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 1,561
14. Michele Pirro Italia, Ducati Team + 1,567
15. Hector Barbera Espanja, Avintia Racing + 1,571

 

Uusin numero