Marquez odottaa Pedrosalta ja Lorenzolta vastaiskua Jerezissä

Tahti on muiltakin osin nyt todella tuima. Pöly on tuskin ehtinyt laskeutua viime sunnuntain jäjiltä Argentiinan Termas de Rio Hondolla, kun koneet käynnistetään uudelleen perjantaina Andalusiassa.

– Argentiinasta on vierähtänyt vasta pari päivää, mutta olemme jo nyt matkalla Espanjaan! Viikonvaihde täyden 25 pisteen potin myötä oli Argentiinassa todella hyvä, mutta tiedän Danin (Pedrosa) ja Jorgen (Lorenzo) olivat erittäin vahvoja Jerezissä, pudottelee Marquez pakolliset.

Marquezin tiimikaveri Pedrosa on Hondan kahden peräkkäisen kaksoisvoiton jäljiltä pisteissä toisena.

Lorenzo puolestaan teki ankean alkukauden jälkeen Yamahalla paluun huipulle päätyen Argentiinassa kolmanneksi. Hänen 22 pistettään oikeuttavat seitsemänteen sijaan.

Takana on kolme kaukomaiden kisaa Qatarissa, USA:ssa ja Argentiinassa. Kauden ensimmäinen Euroopan kilpailu Jerezissä on kaikkien kuljettajien mieleen. Se on kuin kotiin palaisi.

– Jerezissä on aina paljon yleisöä ja tunnelma on erityinen. Se antaa sinulle lisää motivaatiota ja siivättää sinut maksimitasolle, kuvailee voittojen ja paalupaikkojen lisäksi kauden 18 ensimmäisestä harjoitussessiosta 12 nimiinsä napannut Marquez.

– Onhan se mukavaa palata Eurooppaan ja ajaa taas muutama "normaali" kilpailu. Yritän nyt rentoutua vähän ja valmistautua sitä kautta täyteen terään perjantain ensimmäisiin vapaisiin harjoituksiin, suunnittelee Marquez.

Pedrosa on jo
2092 pisteen mies

Pedrosalla piisaa Marqueziin nähden tuntuvasti enemmän kokemusta MotoGP-luokasta, mutta se hamuttu mestaruus yhä uupuu.

Pedrosa on kirjauttanut tililleen aikojen saatossa jo 2092 MM-pistettä. Kuninkuusluokassa tältä osin parempaan ovat yltäneet ainoastaan Valentino Rossi (3897) ja Mick Doohan (2298).

– Argentiinan viikonvaihde oli kokonaisuudessaan hyvä, vaikkakin olisin halunnut tietenkin taistella voitosta. Joka tapauksessa nautin todellakin radasta ja kilpailusta, Pedrosa palaa hyvin fiiliksin vielä hetkeksi ajassa taaksepäin.

Pedrosa ei pistä suuremmin pahakseen, vaikka tauko jääkin minimaaliseksi Termas de Rio Hondon ja Jerezin välillä.

– Jerez on yksi suosikkiradoistani ja nautin todellakin nähdessäni taas kaikki fanit kolmen kaukokisan jälkeen. Ei muuta kuin pyritetään pitämään Jerezissä yllä sitä samaa virettä kuin Argentiinassa, tuumii Pedrosa.

Pedrosa puolustaa Espanjan GP:n voittoa. Hän kukisti viime vuonna toiseksi ajaneen Marquezin 2,4 sekunnilla.

MotoGP-sarjan kauden 4/18 MM-osakilpailun aikataulu Jerezin radalla Espanjassa:
Perjantai 2.5.

10.00-10.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
14.10-14.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
15.05-15.50, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
16.05-16.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus

Lauantai 3.5.
10.00-10.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, Moto3-luokan aika-ajo
14.30-15.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
15.10-15.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
15.35-15.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
16.05-16.50, Moto2-luokan aika-ajo

Sunnuntai 4.5.
09.40-10.00, Moto3-luokan warm up
10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
12.00, Moto3-luokan 4/18 MM-osakilpailu
13.20, Moto2-luokan 4/18 MM-osakilpailu
15.00, MotoGP-luokan 4/18 MM-osakilpailu

 

Uusin numero