– Lauantaipäivä on junioreiden ja heille toivotaan kaikkien kisaluokkien osalta hyviä suorituksia. Toisaalta epäonnistuneidenkin suoritusten kautta saa kokemuksia, joista saa oppia tuossa iässä. Olellista on kuitenkin osallistuminen ja kilpailusta nauttiminen, kertoo kilpailunjohtaja Tapio Kiivanen ja muistuttaa, että menestyminen ei ehkä ole kuitenkaan ykkössijalla tuossa iässä, kun puhutaan junioriurheilusta eli alle 10-vuotiaista.
– Heidän kohdallaan tärkeintä on se harrastaminen, Kiivanen muistuttaa ja kertoo lauantaina puomien takana nähtävän kaikkiaan huikeat 199 nuorta kisaajaa.
– MXJ on sunnuntain kovatasoisin ja nopein luokka, jossa on kiva katsoa 85-luokasta nousseiden vauhtia ja verrata sitä luokassa vielä ajaviin MXA-luokkaan nousua odottaviin kuljettajiin. On mielenkiintoista seurata nuorten kuljettajien kehittymistä, Kiivanen kertoo.
– MXB:ssä ikähaitari on vähän laajempi ja siellä on vanhempaakin kuljettajaa joukossa. Luokassa ajaa myös uudelleen mukaan tulleita kuskeja, joilla vauhtikin on aika kova ja yllätyksiäkin voi olla odotettavissa. MX125-luokassa on nuoria- ja kokeneita kuljettajia sekaisin. Heistä osa ottaa ajamisen enemmän tosissaan ja osa vain nauttii kilpailemisesta.
Lauantaina rataa on lyhennetty 65cc-luokalle, he ajavat kilometrin mittaista lenkkiä. 85-luokassa ajetaan muuten koko rataa, mutta iso mäki jätetään väliin. Muut luokat ajavat koko rataa.
Perjantai-iltana on mahdollisuus katsastukseen ja ilmoittautumiseen 18-20 välisenä aikana. Lauantaina iltana varikkoalue avataan sunnuntain luokkiin tuleville 17.30 ja he voivat ilmoittautua ja katsastaa ennakkoon sunnuntain kisaa varten 18-20.
Lippujen hinnat ovat samat lauantaina ja sunnuntaina. Aikuisten lippu maksaa 5€ ja alle 15-vuotiaat pääsevät katsomaan kisaa ilmaiseksi. Kilpailut alkavat molempina päivinä noin kello yhdeltätoista. Yleisöpysäköinti on Vauhtipuistossa.