Haavisto hyvässä iskussa EM-sarjaan

MXJ-luokassa ajanut Haavisto osoitti erittäin hyvää nopeutta koko viikonlopun ja voitti viikonlopun neljästä kisaerästä kolme kappaletta.

– Viikonloppu meni varsin hyvin ja oli mukava päästä taas ajamaan kilpaa ulkoradalla. Pyörä tuntui todella hyvältä ja ajokin rentoutui viikonlopun mittaan, sanoo Haavisto.

Haavisto oli nopein myös viikonlopun aika-ajoissa, joten ainoa kauneusvirhe lähes täydelliseen ykköstilojen suoraan syntyi lauantain toisessa erässä, jossa Haavisto lähtö epäonnistui pahasti.

– Olin ensimmäisen mutkan jälkeen noin sijalla 20. Yritin sitten vähän liian innokkaasti nousta kohti kärkeä jo ensimmäisellä kierroksella ja yhdessä mutkassa väistäessäni toista kuljettajaa jarrutin sen verran rajusti, että kaaduin. Kaatumisessa lähti "ilmat pihalle" ja jouduin lepäilemään radan sivussa minuutin verran ennen kuin lähdin muiden perään, kertoo Haavisto.

Haavisto sai kuitenkin erässä vielä hyvän vauhdin päälle ja ohitteli parhaimmillaan jopa seitsemän kuljettajaa kierroksella ja maalissa sijoitus oli yhdestoista. Koko viikonlopun yhteistuloksissa Haavisto jäi toiseksi kahden pisteen erolla tasaisesti ajaneen Teemu Lahtisen jälkeen.

Tiimipäällikkö Manninen
säteilee tyytyväisyyttä

– Oli mukava nähdä, että Jerellä on todella hyvä vauhti päällä ja ajo kulkee myös pattisella radalla. Tästä kertoo mm. se että sunnuntain toisessa erässä Jeren nopein kierros oli yli 4 sekuntia nopeampi kuin kenelläkään muulla MXJ-kuljettajalla. Tärkeintä oli kuitenkin, että Jere selvisi ehjin nahoin tästä kilpailusta ja valmistautuminen kahden viikon päästä ajettavaan EM-avaukseen jatkuu normaalisti, tiivistää MBR Hondan tiimipäällikkö Kusti Manninen.

EMX150-sarjan avaus ajetaan Valkenswaardissa Hollannin MM-osakilpailun yhteydessä 3.-4. toukokokuuta.

Team Manninen Bros. Honda tiimistä kisaan osallistuu Matias Murto, Jere Haavisto ja Tatu Junnola.
 

Uusin numero