Mestaruutta puolustava britti Sykes johtaa sarjaa Australian ja Espanjan osakilpailujen jälkeen pistein 75. Ranskalainen Baz hiillostaa vain neljän pisteen päässä.
Seuraavilla sijoilla tulevat Aprilian tehdastiimin Sylvain Guintoli ja Marco Melandri. Ranskalaisella Guintolilla on koossa 64 ja italialaisella Melandrilla 49 pistettä.
Sykes tietää odottaa erityisesti Aprilian taholta tuimaa vastaiskua Assenissa. Mutta hän tietää myös sen, että tuleva estradi lukeutuu hänen ehdottomiin bravuureihinsa.
Sykes kotonaan
"katedraalissa"
– Brittikuljettajat ovat onnistuneet aina hyvin Assenissa. Niin myös minä. Siitäkin huolimatta, että jouheva Assen poikkeaa luonteeltaan miltei täydellisesti brittiradoista. Olen aina tuntenut Assenissa oloni Aragonia kotoisemmaksi. Siinäkin mielessä kaksi Aragonissa saavutettua voittoa ja paalupaikka tajoavat mukavasti itseluottamusta Asseniin, Sykes lähettää terveisensä haastajilleen.
Moottoripyöräurheilun katedraaliksi kutsutulla Assenin radalla on nykymuodossaan mittaa 4542 metriä.
– Onhan se aivan mahtava paikka kilpailla myös tunnelman osalta. Assenin mittava pääkatsomo täyttyy aina viimeistä paikkaa myöten.
Sykes luonnehtii tuntemuksiaan sanalla vuoristorata kuvaillessaan Assenia.
– Niin, ja lisäksi radan viimeinen shikaani pitää aina jännitystä yllä. Saavutin viime vuonna maailmanmestaruuden tavallaan hitaasti kiiruhtaen, mutta startti tähän kauteen on ollut paljon parempi. Olen luottavainen, sanoo Sykes.
Baz painelee hänkin varsin vahvaa kautta. Mies on jäänyt podiumin ulkopuolella vain Australian kisan ensimmäisessä erässä Phillip Islandilla.
– Tunnen itseni vahvaksi ja tosi luottavaiseksi. Olen ollut kerta toisensa jälkeen nopea ja vähintään neljän parhaan joukossa. Se, mitä Aragonissa esitimme, oli todella positiivista. Emme näet olleet siellä aiemmin niinkään nopeita.
Baz saavutti kuivalla kelillä kilpailtaessa ensimmäisen podiumsijoituksensa viime kaudella juuri Assenissa.
– Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiradoistani Euroopassa. Assenissa kaikki kaarteet ovat pääosin nopeita ja täällä on nautittava ajaa. Rakastan sitä fiilistä nopeissa mutkissa!, hehkuttaa Baz.
– Lisäksi Superbike on tosi kovassa suosiossa Hollannissa ja Assenissa on varmasti paljon faneja myös tulevana viikonvaihteena, jatkaa Baz.
Niki Tuuli mainioista
EM-asetelmista Asseniin
Siitä yleisömerestä ja fiiliksestä pääsevät nauttimaan myös Kallio Racingin nuoret Yamaha-kuljettaja Niki Tuuli, Eemeli Lahti ja Valter Patronen.
Trio ajaa Superstock 600-luokan kauden toisen EM-osakilpailun Assenissa.
Koko kolmikko ja erityisesti Tuuli esiintyi edukseen vajaat kaksi viikkoa sitten EM-avauksessa Aragonissa.
Aika-ajossa toiseksi sijoittunut Tuuli taisteli tiukasti podiumsijoituksesta päätyen kisassa neljänneksi. Pistetilinsä niinikään avannut Lahti ajoi puolestaan 15:nneksi ja Patronen heti seuraavalle sijalle.
Aragonissa voiton nappasi tililleen italialainen paalupaikkamies, Kawasakia käskyttävä Marco Faccani. Jarrupaikoissa tärkeitä kymmenyksiä menettänyt Tuuli taipui Faccanille loppujen lopuksi vain reilut kolme sekuntia.