Suomessa jääradallakin harjoitelleen ja MP-messujen ilmapiiriä ihastelleen Millerin, 19, neitseellinen GP-voitto on noteerattu vompatin kokoisin otsikoin varsinkin hänen kotimaassaan Australiassa.
Eikä suinkaan syyttä.
Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että kisakaudella Barcelonan kupeessa majaansa pitävällä Townsvillen elohopealla on kultainen tulevaisuus edessään.
Uran alkutaipaleella paljon
yhtäläistä Stonerin kanssa
Itsensä Valentino Rossin yhtä legendaarinen ex-kisainsinööri Jeremy Burgess kertoi jo sydäntalvella, että hän näkee australialaisista nimenomaan Millerin seuraavana sellaisena kuljettajana, joka omaa täyden potentiaalin astua MotoGP-luokan tuplamestarin Casey Stonerin suuriin saappaisiin.
Miller vahvisti maanmiehensä näkemystä heti kättelyssä ajamalla myös taktisesti tyylipuhtaan voiton Losailin valonheittimien loisteessa.
Hän päätti samalla australialaisten pitkän kuivan kauden GP-sarjan pienimmän luokan korkeimmalla korokkeella. Edellinen ja silloin tietysti 125-kuutioisissa viimeistelty ykkössija oli Stonerin käsialaa.
Tuo voitto näki päivänvalonsa 8. lokakuuta 2004, kun Mika Kallion tiimikaverina KTM:llä ajanut Stoner kukisti Hondalle pitkään uskollisena pysyneen italialaisen Andrea Dovizioson 29 tuhannesosalla Malesian GP:ssä.
– Minun road racing-urani alkuvuodet ovat aikalailla samanlaiset kuin Caseyllakin. Me molemmat lähdimme jo hyvin nuorina rakentamaan uraamme Eurooppaan, kertoo Miller.
27 luunmurtumaa
14 vuoden iässä
Miller kyllästyi kotimaassaan lääkäreillä käynteihin 14 vuoden iässä. Aika alkoi olla kypsä vastata vanhan manteen kutsuun.
– Ajoin silloin motocrossia ja olin Australian dirt track-mestari. Se oli hauskaa puuhaa, mutta olin myös usein loukkaantuneena. Minulta oli murtunut luita 27 kertaa ollessani vasta 14-vuotias, Miller taustoittaa lajinvaihtoaan Stonerin malliin.
Vaakakuppi kallistui ratamoottoripyöräilyn puoleen. Sitä päätöstä ei Millerin ole tarvinnut katua.
– Niin, Casey ajoi ensimmäisen voiton KTM:llä 2004, mutta hän ei voittanut koskaan 125-kuutioisten titteliä…Minä haluan voittaa mestaruudet kaikissa kolmessa (Moto3, Moto2, MotoGP) luokassa! Yksikään australialainen ei ole yltänyt siihen.
Sanavalmis velikulta on mestari viemään myös jutustelun sivuraiteille. Niin, ne yhtäläisyydet Stonerin kanssa?
– Caseylla oli aina huippupyörä käytössään, kuten nyt minullakin.
– Pöydälläni oli viime syksynä myös toinen hyvä ja houkutteleva tarjous (Honda), mutta tuo mies tuolla (Ajo) tarjosi ehdottomasti parhaan kokonaispaketin, kuittaa Miller huikaten päällikkönsä suuntaan.
Persoonina Stoner ja Miller ovat varsinkin julkisuuden valokeilassa miltei täydellisiä vastakohtia toisilleen.
Omiin oloihinsa mielellään vetäytyvä Stoner rakastaa kilvanajoa, mutta vihaa kaikkea pr-tykitystä sen ympärillä. Siksi mies poistuikin GP-kekkereistä ja painui kalavesien ääreen kaikelle kohulle kintaalle viitaten.
Millerkin rakastaa kilpailemista, mutta samalla hän sukkuloi kuin kala vedessä kaiken hälinän ja kekkereiden keskipisteenä. Energiaa piisaa ja siitähän pääkumppanikin tietysti pitää.
Miller on talentti
isolla alkukirjaimella
Miller jakoi Red Bull KTM Ajo-tehdastiimille varauksetonta kiitosta uransa ensimmäisestä voitosta ja samalla myös podiumsijoituksesta.
– Olemme tehneet kerta kaikkiaan mahtavaa työtä jo tähän mennessä, korostaa myös testikautta hallinnut Miller.
Tallipäällikkö Ajo puolestaan tähdentää, että Qatarin GP:ssä kunnia voitosta kuuluu nimenomaan Millerille. Se oli virheettömän kypsän suorituksen lopputulos.
– Jokainen näkee, että Jack on yksi tämän sarjan suurimmista talenteista.
Ja niitähän Ajon ja suomalaistallin siipien suojissa on 2000-luvun alkupuolelta lähtien riittänyt.
Yhteensä 32 osakilpailuvoitosta suurin yksittäinen potti kirjataan espanjalaisen Marc Marquezin nimiin. Marquez huimisteli kaudella 2010 piikkiluokan mestarina peräti kymmenen voittoa.
Marquezin maanmies Luis Salom yksi viime vuonna seitsemään voittoon ja MM-pronssiin. Saksalainen Sandro Cortese puolestaan tarvitsi kaudella 2012 kaksi voittoa vähemmän saavuttaakseen Moto3-historian ensimmäisen mestaruuden.
Tämän vuoden osalta vasta alkumetreillä oleva mestaruusjahti jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Teksasissa ja Austinin upealla COTA-radalla.
* Suomalaistalli Ajo Motorsportin tähän mennessä saavuttamat MM-osakilpailuvoitot MotoGP-sarjassa:
2003: Andrea Ballerini (1), Italia (125-kuutioisten luokka)
2008: Mike Di Meglio (4*), Ranska (125-kuutioiseten luokka)
2010: Marc Marquez (10*), Espanja (125-kuutioisten luokka)
2011: Johann Zarco (1), Ranska ja Jonas Folger (1), Saksa (125-kuutioisten luokka)
2012: Sandro Cortese (5*), Saksa ja Danny Kent (2), Iso-Britannia (Moto3-luokka)
2013: Luis Salom (7), Espanja (Moto3-luokka)
2014: Jack Miller (1), Australia (Moto3-luokka)
* = maailmanmestari