Vaatimaton 26. sija on tosiaankin kaikkea muuta, mitä 19-vuotias Ajo oli lähtenyt samalla Husqvarnan tehdaspyörän ensi-illasta hakemaan. Mahdollisuudet murenivat kaatumiseen viidennellä kierroksella.
– Ei vaan vauhti riittänyt. Ajaminen meni yliyrittämiseksi ja pelit lähtivät alta. Onhan tämä tietenkin pettymys minulle ja koko tiimille, pudotteli Avant Tecno Husqvarna Ajon väreissä kisaava valkeakoskelainen.
Neljännen MM-kautensa käynnistänyt Ajo otti kelpo startin 16. lähtöruudusta. Hän huomasi kuitenkin pikapuoliin, että vaikeuksia oli edessä.
– Kisassa lähdettiin ajamaan tosi kovaa ja oikeastaan ihan hirveää kyytiä heti alussa ja lisäksi avauskierroksella oli sitten vielä ruuhkaakin. Selvisin siitä ihan suht ok ja nousin pykälällä, mutta myöhemmin yhdessä ohitustilanteessa ryhmä näytti pääsevän karkuun. Yritin puskea sitä kiinni, mutta sitten perä vain lähti alta.
Ajo joutui kaartamaan ratavarikolle, jossa onneksi vain pyörä kaipasi pikaista ensiapua.
– Tanko oli vääntynyt, katteet olivat saaneet siipeensä, eivätkä renkaatkaan olleet enää parhaassa mahdollisessa kunnossa hiekalla käynnin jäljiltä. Ei, ei sillä pyörällä ollut tosiaankaan enää mitenkään helppoa ajaa. Päätin kuitenkin palata takaisin radalle ja koko letkan hännille. Jos ei muuta, niin sai siinä ainakin taas lisää sisua, Ajo kuivaili selviytymistaisteluaan.
Qatarin GP:n pitkä viikonloppu oli Ajolle torstai-illasta lähtien nihkeä.
– Vaikea viikonloppu kokonaisuudessaan. Emme vain saaneet hommaa toimimaan niin kuin pitää. Mutta ei muuta kuin leuka taas pystyyn ja tekemään ihan hirveästi lisää töitä!
Seuraava osakilpailu ajetaan kolmen viikon kuluttua USA:n Austinissa. COTA-nimeä kantava moderni teksasilaisrata debytoi MotoGP-sarjassa vuosi sitten.