Kallio törmäsi viimeisellä kierroksellaan hetkeä aiemmin kaatuneen Sandro Cortesen pyörään.
– Näin keltaiset liput ja sen, että pari kaveria oli ulkona. Jatkoin kuitenkin samaa ajolinjaa ja olin jo avaamassa kaasua ja lähdössä mutkasta ulos, kunnes pyörä tuli suoraan eteen. Osuin suoraan keskelle pyörää ja lensin, ei siinä ehtinyt tehdä yhtään mitään, Kallio kuvaili.
– Onneksi siinä ei kuitenkaan käynyt pahemmin, vaikka aineksia siihenkin olisi voinut olla. Selkä vähän kolahti alastulossa, mutta ratasairaalan lääkärintarkastuksessa siitä ei kuitenkaan löytynyt mitään ihmeempää. Ilmeisesti lihakset vain ottivat itseensä kovasta tällistä, Kallio jatkoi.
Pyörä päreiksi
Kuljettajan selvittyä pelkällä säikähdyksellä, kärsi Kallion Kalex-pyörä kuitenkin totaaliset vauriot.
– Pyörä meni ihan päreiksi ja se joudutaan rakentamaan kokonaan uusiksi. Jopa runko joudutaan vaihtamaan ja se on sitten ihan arvoitus, millainen sieltä tulee tilalle. Vaikka runkojen pitäisi olla aina samanlaisia, niin jotain pieniä eroja niissä kuitenkin on, jotka kuljettaja huomaa.
Toisen rivin kuudennesta lähtöruudusta sunnuntain kisaan starttaavalla Kalliolla on vain aamun warm-up aikaa testata uutta pyöräänsä.
– Se on vähän huono juttu, mutta sille ei voi nyt mitään. Muuten pyörä tuntui kyllä tänään ihan hyvältä, eikä millekään suuremmille muutoksille ole tarvetta. Yksittäiset sektoriajatkin olivat tänään kohdallaan, mutta ne olisi vain pitänyt saada yhdelle ja samalle kierrokselle.
– Ihan luottavaisena lähden kisaan, jos vain selän tällistä ei aiheudu mitään isompaa harmia. Kunhan startti onnistuu, niin kaikki on mahdollista. Ykkös- tai kakkosrivin lähtöpaikalla ei loppujen lopuksi ole paljoakaan merkitystä.