Ajolla ongelmia säätöjen kanssa

Husqvarnan tehdastiimissä kilpaileva Ajo, 19, nosti odotetusti vauhtiaan aika-ajossa, jonka nopein kierros taittui Losailin valaistulla radalla lukemin 2.07,664. Se merkitsi kolmen kymmenyksen kohennusta harjoituksissa saavutettuun kierrosaikaan.

Ajo lähti session viiden viimeisen minuutin rajuun rutistukseen kahdeksanneksi nopein aika hallussaan, mutta muut olivat vielä tällä kertaa lopussa vahvempia.

– Fiilis ajamiseen ei ollut vielä parhaalla mahdollisella tasolla, kun pyörän säädöt olivat hakusessa. Tiesimme, mistä ongelmat johtuvat, mutta menimme säädöissä väärään suuntaan. No, pääasia on, että tiedämme nyt, mitä pitää muuttaa. Varmistus sille haetaan sunnuntain warm up’issa, kertoi Ajo.

– Pyörän perän säädöt olivat tänään vähän liian löysällä, jolloin ongelmia ilmeni mutkiin mentäessä.

Avant Tecno Husqvarna Ajon väreissä viilettävä valkeakoskelainen avasi MM-kauden viime vuonna täsmälleen samalla aika-ajosijoituksella Qatarissa. Silloin hän nousi kisassa yhdeksänneksi ja tukevasti pisteille.

– En ole huolissani. Näiltä sijoilta on tosiaankin noustu ennenkin, muistutti terävistä starteistaan ja kisakuljettajan luonteestaan tunnettu Ajo.

Olosuhteet aika-ajoon lähdettäessä eivät olleet parhaat mahdolliset. Taivas Qatarin pääkaupungin Dohan yllä repesi aamuyöllä ja raju sade toi tullessaan paljon likaa aavikkoradalle, joka oli tosin kuivunut iltaan mennessä.

– Aika hyvin tuo rata oli kuitenkin saatu järjestäjien toimesta puhdistettua ja ainakaan minulla ei ollut pidon kanssa suurempia pulmia. Tuultahan oli paikoittain rajustikin, mutta ei se ollut se suurin ongelma, korosti Ajo.

Ajon tiimikaveri, britti Danny Kent ylsi aika-ajossa kuudenneksi. Kent kellotti nopeimmillaan lukemat 2.06,864.

Paalupaikalta 18 osakilpailua kattavan MM-sarjan avaukseen lähtee espanjalainen Alex Rins, joka takoi uudeksi rataennätykseksi lukemat 2.05,973. Ajon eroksi viime kauden MM-hopeamitalistiin kirjattiin 1,591 sekuntia.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/18 MM-osakilpailun aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda 2.05,973    
  2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,152
  3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,392
  4. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,542
  5. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,870
  6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,891
  7. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,140
  8. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,153
  9. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 1,232
10. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,285
11. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,300
12. Eric Granado Brasilia, Calvo Team, KTM + 1,346
13. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,381
14. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 1,482
15. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,586
16. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,591
19. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,136
30. Hafiq Azmi Malesia, SIC-Ajo, KTM + 3,510  
 

Uusin numero