Ajo: ”Aivan hurja tahti Qatarissa!”

Ajo ajoi Husqvarnan tehdaspyörällään kovimman kierrosaikansa 2.07,861 jälkimmäisessä harjoituksessa, jolloin hän nosti vauhtiaan kuudella kymmenyksellä. Parannus oli hyvä, mutta eroa kärkeen jäi vielä 1,693 sekuntia.

– No huh, huh! Taso oli kyllä aivan huikean kova. En olisi millään uskonut, että heti MM-kauden ensimmäisissä harjoituksissa mennään näin hurjaa tahtia, Ajo pyöritteli päätään.

– Rata oli ihan hyvässä kunnossa, fiilikseni hyvä, eikä iltaan mahtunut oikeastaan mitään ongelmia. Kyllä tämä kertoo vain siitä, että luokan taso on tällä kaudella korkealla, todella korkealla, korosti neljännen MM-kautensa käynnistänyt Ajo.

Ajo ei ollut silti lainkaan huolissaan.

– Ei muuta kuin lähdetään kaivamaan perjantain harjoituksissa esiin se puuttuva sekunti ja kymmenykset. Kyllä se sieltä vielä tulee.

Torstaina takkiin tuli pitkälti parissa mutkassa ja kohennusta lähdetään hakemaan ensisijaisesti sieltä suunnalta.

– Stoppasin vähän liikaa mutkiin mentäessä ja menetin aikaa. Tämä rata edellyttää sulavaa ajoa. Nyt linjani olivat vielä liian teräviä muutamassa mutkassa.

Ajon tiimikaveri, britti Danny Kent oli illan 11. nopein lukemin 2.07,315.

Molempia harjoituksia hallitsi italialainen Romano Fenati, joka kilpailee Valentino Rossin nimeä kantavassa KTM-tiimissä. Fenati huimisteli lähes seitsemän kymmenystä rataennätyksen alle ajalla 2.06,168.

Moto3-luokan perjantain ohjelmassa on kolmas vapaa harjoitus ennen lauantain aika-ajoa. Kauden ensimmäinen MM-osakilpailu käynnistyy sunnuntaina klo 18.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/18 MM-osakilpailun torstain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):

  1. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM 2.06,168    
  2. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,022
  3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,259
  4. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,383
  5. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 0,460
  6. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,479
  7. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,655
  8. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,773
  9. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,918
10. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,051
11. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,147
19. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,693
20. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,794
31. Hafiq Azmi Malesia, SIC-Ajo, KTM + 3,313

Täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/results/2014/QAT/Moto3/FP2/CombinedPracticeTimes.pdf?v1_5262b2c0
 

Uusin numero