Raivon partaalla oleva Lorenzo antoi Rossin puhua puolestaan

Kyllä, Lorenzo kihisee kiukusta ja käy kuumana kuin kuuluisa hellankoukku Malesiassa ajettavissa testeissä.

Syystäkin.

Viime vuonna MM-hopeaa ja kahdeksan osakilpailuvoittoa Yamahalla viimeistellyt Lorenzo osoittaa Sepangin ratavarikolla tuimasti ja syyttävällä sormella rengasvalmistaja Bridgestonen suuntaan.

Kolme viikkoa sitten samalla radalla ajetuissa testeissä Bridgestonen kauden 2013 renkaat toimivat miltei moitteettomasti, mutta nyt kaikki on toisin, täysin toisin.

Totaalisen hukassa oleva Lorenzo ei löydä minkäänlaista tuntumaa vuoden 2014 takarengasuutuuksiin – ei sen paremmin pehmeään kuin kovempaankaan versioon.

Lorenzo on Sepangissa kuin kohtalon ivasta huonoimmillaan juuri siellä, missä häneltä on totuttu näkemään sitä terävintä tykitystä. Siis mutkissa.

– Heiltä (Bridgestone) kerrotaan, että tämä on turvallisin rengas, mutta minä olen siitä täysin toista mieltä: se on vaarallisin, latasi Lorenzo keskiviikkona kolme kymmenystä kärjen takana.

Torstaina Lorenzo jäi kärjestä, eli Hondan Dani Pedrosasta jo peräti sekunnin. Se merkitsee kuivalla kelillä kurvailtaessa ja näissä kekkereissä käytännössä ikuisuutta, tai ainakin almanakan silmäilyä.

Ja mitä Lorenzo tuumi siihen? Ei, ei yhtään mitään.

Turhautunut taistelija kieltäytyi antamasta medialle lausuntoa tapahtuneesta. Suu pysyi visusti supussa ja sillä siisti. Ja sitä päätöstä oli syytä kunnioittaa.

Yamahan tehdastiimin tiedottaja oli loppujen lopuksi se ainoa henkilö, joka sai myöhemmin puristettua Lorenzolta edes jotain – työsopimuksen nojalla.

– Olen erittäin pettynyt tänään erityisesti renkaan käyttäytymiseen. Mikään ei muuttunut eiliseen nähden. Minulla ei ole vieläkään luottamusta ajaa siten kuten haluan. Huomenna on toinen päivä. Meillä on yhä kahdeksan tuntia aikaa löytää oikea tie. Työskentelemme lujasti löytääksemme ratkaisun päivän loppuun mennessä, Lorenzo sanoo Yamahan tiedotteessa.

”Olemme pulassa näiden
uusien renkaiden kanssa”

Puhemiehen tehtävät sai kuitenkin julkisesti ja suosiolla hoidettavakseen tiimikaveri Valentino Rossi, joka ylsi toisena testipäivänä neljänneksi lähes puoli sekuntia Lorenzoa paremmalla kierrosajalla.

Moni hieraisi varmasti pariinkiin otteseen silmiään löydettyään Lorenzon listalta vasta sijalla yhdeksän.

– Ei tämä päivä ollut niinkään huono. Olin sentään neljäs. Olen kuitenkin vähän huolestunut, sillä olemme pulassa näiden uusien renkaiden kanssa. Pyörästä on tullut vaikeampi ajettava. Se aliohjautuu ja pitoa ei juurikaan löydy kiihdytettäessä. Kokeilimme tänään paljon eri asioita, mutta emme saaneet tätä ongelmaa korjattua, myönsi Rossi.

Pedrosa on toki hänkin valitellut uuden renkaan pitoa, mutta Hondan paketti ei ole kärsinyt läheskään yhtä rajua takapakkia kuin Yamaha tehdastiiminsä leirissä.

– Honda oli tänään todella nopea ja näyttää siltä, että meidän pyörämme kärsii eniten tästä uudesta renkaasta. Kunnollista kierrosaikaa ei synny, koska pyörämme on niin rauhaton mutkissa, totesi Rossi.

Sepangin ensimmäistä testijaksoa ennätysajalla hallinnut Pedrosan tallikaveri ja maailmanmestari Marc Marquez on tällä kertaa tunnetusti sivussa murtuneen jalkansa vuoksi.

Rossi pelkää, että Honda pystyy yhä lisäämään eroa uusilla renkailla Yamahaan, kun Marquez palaa tositoimiin. Se tapahtuu kauden avauskilpailussa vajaan kolmen viikon kuluttua Qatarissa.

– Dani ajoi tänään hyvän ja nopean kierroksen. Olemme huolestuneita myös siksi, että Marc oli Sepangin ensimmäisellä testijaksolla Dania nopeampi. Voimme kuvitella, että hän olisi ollut sitä tällä toisellakin kerralla, alleviivasi Rossi tilannetta tippaakaan kaunistelematta.

– Tämä rengas on hyvä Hondalle ja huono Yamahalle. Me emme löydä renkaan reunalle mitään pitoa, Rossi kiteytti Yamahan kantilta kupletin mollivoittoisen sävelen.
 

Uusin numero