Stoner testasi viime syksynä useampaan otteeseen Motegissa ja Sugossa Hondan silloista, sekä tulevaa MotoGP-pyörää.
Stonerilla oli näppinsä pelissä myös kohutun, mutta vuoden ensimmäisissä testeissä Malesiassa muiden käsissä vielä yllättävän kesyksi osoittautuneen Hondan tuotantomallin kehitystyössä.
Nakamoto:
”Casey on Casey…”
HRC:n varatoimitusjohtaja Shuhei Nakamoto ehti jo sydäntalvella hehkuttaa, että Stoner jatkaa testitöitä edelleen tänä vuonna. Samalla vihjailtiin myös keikkaluonteisesta paluusta GP-kekkereihin yhden tai kahden villin kortin kisan muodossa.
Nyt tilanne näyttää kuitenkin kääntyvän kaiken osalta päälaelleen. Sen myöntää myös Nakamoton lisäksi Stonerin ja tämän tavat jo Ducati-ajoista lähtien hyvin tuntenut Hondan tiimipäällikkö Livio Suppo.
– Stoner kertoi, että hän ei halua tehdä tänä vuonna mitään. Mutta Casey on Casey, niin eihän sitä koskaan tiedä, Nakamoto muotoili MCN:lle.
Suppo antaa ymmärtää, että Stoneria ei tänä vuonna radoilla nähdä.
– Keskustelemme edelleen asiasta, mutta ei ole varmaa, johtaako se mihinkään. Minulla on se tunne, että Casey haluaa viettää sapattivuoden ilman sitoumuksia. Kunnioitan sitä täysin ja fiilikseni on se, että jos me teemme (testit) jotain, niin se on vähemmän kuin viime vuonna, Suppo säestää Nakamotoa MCN:ssä.
Kireitä siimoja
Vaikka Stoner ei Hondan puikkoihin tarttuisikaan, niin ei ole hetkenkään epäselvyyttä siitä, etteikö adrenaliini virtaa jatkossakin aussin suonissa.
Stoner rakastaa kilvanajoa, mutta hänet tunnetaan myös intohimoisena kalamiehenä. Stoner kertoi taannoin, että kalastuksessa kenties kiehtovinta on kaksintaistelu barramundin kanssa.
Barramundi tarjoaa juuri sellaisen haasteen, jolle Stonerin kaltainen saalistaja lämpenee. Kyseinen vonkale saattaa kasvaa 1,8 metrin mittaiseksi ja 60 kilon painoiseksi.