Sen verran lämmin alkutalvi vaikutti alkuperäisiin suunnitelmiin, että kauden alkua viivästytettiin viikolla. Tiivistempoinen kisaruljanssi kahlataan läpi vajaassa kuukaudessa. Kalenteriin on merkitty kaikkiaan kahdeksan kilpailua, joista seitsemän on SM-osakilpailuja ja yhdessä kisassa selvitetään valtakunnan paras kerhojoukkue.
Kausi avataan lauantaina 22. helmikuuta Mäntsälän Kilpijärvellä, jossa ajettava SM-osakilpailu juhlistaa osaltaan Mäntsälän moottorikerhon 50-vuotista taivalta. Ensimmäisen kisaviikonlopun toinen kilpailu ajetaan Orivedellä perinteikkäällä suorituspaikalla Hiedan Satamassa.
Näillä näkymin tämäntalvinen SM-jäärata kasaa varikoille viime vuosilta tutut lukemat pilotteja. Kisapäiviksi on siis luvassa säpinää, sillä kaikissa kilpailuissa lähettäjä työllistetään maksimissaan yhdeksän kertaa.
Mukana tullaan näkemään myös molemmat MotoGP-sarjan suomalaisajajat. Niklas Ajo on näillä näkymin mukana Seinäjoen ja Kauhajoen kisoissa. Mika Kalliokin ajaa muutaman valikoidun kilpailun. Mitkä nämä kisat ovat tarkentuu myöhemmin MotoGP-sarjan testikiireiden tauottua.
Kalliolle ainakin joukkuemestaruuden uusiminen Valkeakosken Moottorikerhon riveissä kiinnostaa.
– Varmaan tulen ajamaan muutamia kisoja aikataulun salliessa. Joukkuekisaan yritetään panostaa ja uusia mestaruus, kommentoi Kallio kysyttäessä talven suunnitelmia.
Nelinkertainen
maailmamestari jäälle
Radoilla tullaan näkemään myös ainakin yksi moottoripyöräilyn hallitseva maailmanmestari, sillä Pekka Päivärinta osallistuu sivuvaunujen kilpailuun kyydissään ”varapurkkiorja” Kirsi Kainulainen.
Päivärinta on saavuttanut ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokassa jo neljä maailmanmestaruutta.
SM-jääratasirkus kiertää valtakuntaa neljänä viikonloppuna. SM-sarjan avausviikonloppu 22. ja 23 helmikuuta kasaa ajajat siis Mäntsälän Kilpijärvelle ja Oriveden Hiedan Satamaan.
Seuraavana viikonloppuna kilpaillaan Kauhajoen Nummijärven jäällä ja Seinäjoella, jossa rata on laadittu Kyrkösjärven jäälle.
Kolmas kisaviikonloppu käsittää kilpailut Koskenpään Rantapirtillä Petäjävedellä ja yhdellä sarjan perinteikkäämmällä paikalla, Konneveden Isonlahden jäällä.
Sarjan päätösosakilpailu siirretään historiaan lauantaina 15. maaliskuuta Saarijärvellä ja lähemmin Summassaaressa.
Kauden ainoa kysymysmerkki roikkuu kerhojoukkuekisan päällä, sillä kalenteriin 16. maaliskuuta merkitty kilpailun paikka ei vielä ole selvillä.
Kaikkien kisapaikkojen tarkemmat koordinaatit löytyy verkosta sivulta http://www.iceroadracing.com/fi/?sivu=kisat.