MotoGP-luokan maailmanmestarin Marc Marquezin manageri Emilio Alzamora on solminut CEV-sarjan Estrella Galicia 0.0-junioritiimiinsä odotetun jatkosopimuksen Herreran kanssa ja noukkinut siinä samalla tämän rinnalle vielä suurelle yleisölle tuntemattomamman, mutta lajin kenties kautta aikojen yhden suurimmista tulevaisuuden nimistä.
Quartararo tuli ja täräytti viime vuonna CEV-sarjan Moto3-luokan mestariksi kauden päätteeksi ajetussa Jerezin jännitysnäytelmässä. ”El Diablo” -lempinimeä kantava Quartararo kukisti espanjalaisen Marcos Ramirezin loppupisteissä vain yhdellä täplällä.
Wild Wolf Racing-tiimin väreissä säväyttäneestä Quartararosta leivottiin samalla CEV-sarjan kaikkien aikojen nuorin mestari. Sarjan, jonka historia on pullollaan huippunimiä.
Herrera päätyi pisteissä neljänneksi. Hän puolestaan kohahdutti maailmaa jo hyvissä ajoin keväällä ajamalla Aragonin osakilpailussa ykköseksi. Se merkitsi ensimmäistä naiskuljettajan saavuttamaa voittoa CEV-sarjan historiassa.
Herrera teki viime vuonna myös villin kortin MM-debyyttinsä Moto3-luokassa ja jatkoa on tälläkin saralla luvassa tulevalla kaudella, vaikka pääpaino onkin ehdottomasti FIM CEV Repsol-sarjassa. Herreralle on luvassa neljä villin kortin MM-osakilpailua kaudella 2014 Jerezissä, Barcelonassa, Aragonissa ja Valenciassa.
Quartararon vauhti riittää,
mutta ikä ei vielä MM-sarjaan
CEV-mestarit poimitaan yleensä aikailematta MM-sarjaan ja näin olisi käynyt taatusti myös Quartararolle, jos säännöt olisivat sen sallineet. Quartararon matkamittariin pyörähtää 20. huhtikuuta vasta 15 vuotta, joten Nizzan nuorukaisen ikä ei riitä vielä MM-kekkereihin.
Vauhti kyllä siihen riittäisi.
Kierrosaikojen vertailukelpoisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta jotain osviittaa tulee tässä: Quartararo kiersi CEV-sarjan viimeisen osakilpailun aika-ajossa Jerezin 4423 metrin mittaisen radan varsin viileissä olosuhteissa lukemin 1.47,100.
Se olisi riittänyt keväällä Jerezissä ajetussa Espanjan GP:ssä Moto3-luokan kakkosruutuun Alex Rinsin (1.46,660) takana.
Moto3-luokan MM-hopeamitalisti Rins lukeutuu hänkin CEV-sarjassa maailman huipulle jalostuneiden kuljettajien kaartiin. Rins ajoi CEV-sarjaa vuonna 2010 Alex Marquezin ja Niklas Ajon rinnalla Alzamoran johtamassa Monlau-tiimissä.
– Moni Monlaun koulun käynyt kuljettaja ja mekaanikko on kasvanut MM-tasolle asti. Saan olla ylpeä siitä. Olen myös erittäin iloinen saadessani jatkaa tätä työtä ja antaa mahdollisuuden nuorille talenteille, Alzamora viittaa Quartararon ja Herreran puoleen.
Alzamoran vetämän Moto3-luokan MM-sarjan tiimin Alex-etunimiä tottelevat kuljettajat Rins ja Marquez kilpailivat viime kaudella KTM:n tehdaspyörillä. Tulevalla kaudella kaksikko käskyttää Hondan tehdaspyöriä.
FIM CEV Repsol-sarjan kauden 2104 kilpailukalenteri:
06.04. Jerez, Espanja
18.05. Le Mans, Ranska (vain Moto3-luokka)
08.06. Aragon, Espanja
22.06. Barcelona, Espanja
06.07. Albacete, Espanja
07.09. Navarra, Espanja
02.11. Algarve, Portugali
16.11. Valencia, Espanja