Ajo virittäytyy Valencian tutulle Ricardo Tormo-radalle allaan kaksi peräkkäisistä sijoitusta kymmenen nopeimman joukkoon Australiassa ja Japanissa. Kympin kärki ei ole pisteissäkään tavoittamattomissa.
– Odotan malttamattomana kauden viimeistä osakilpailua. Olen löytänyt edellisissä kisoissa hyvän tatsin, fiiliksen ja tasaisuuden ajamiseen sopivalla rentoudella. Olen lähestynyt kärkiryhmää ja niistä lähtökohdista jatketaan töitä Valenciassa, sanoo uransa tähän mennessä parasta MM-kautta kovaa kyytiä huipentava Ajo.
Suomalaisen Avant Tecno-tiimin KTM-pyörällä kisaava Ajo, 19, korostaa keskittyvänsä sataprosenttisesti omaan tekemiseen 4005 metrin mittaisella Ricardo Tormo-radalla, jossa hän on ottanut kahdella edellisellä kaudella paikkansa kärkikymmeniköstä.
– Seuraava askel on pyrkiä ajaa koko kisa kärkiryhmässä. Sen eteen tehdään lujasti töitä, sillä se edellyttää onnistunutta GP-viikonvaihdetta kokonaisuudessaan. Pyrin ajamaan perjantain ensimmäisistä harjoituksista lähtien yksin niin kovaa kuin pystyn muita sen enempää seurailematta. Odotan tätä kautta löytyvän vauhdin kantavan aika-ajoon ja parempaan lähtöpaikkaan.
Tuttuakin tutumpi rata
Ajo teki MM-debyyttinsä 16 vuoden ikäisenä Valenciassa kaudella 2010. Fanaattista yleisöä hemmotteleva stadion-tyyppinen rata on tullut Ajolle varsin tutuksi kolmen MM-osakilpailun lisäksi siellä työstettyjen testijaksojen ja Espanjan CEV-sarjan myötä.
– Ricardo Tormo on aikalailla perusrata, josta ei suuremmin korkeuseroja löydy. Pidän kuitenkin uuden päällysteen viime vuonna saaneesta radasta ja olen ajanut siellä tosiaankin paljon kierroksia. Niin, ja onhan minulla sieltä myös hyviä muistoja noiden top 10-sijoitustenkin osalta.
Sää on ollut aina yksi merkittävä tekijä kauden finaalia vuodesta 2004 lähtien isännöineessä Valencian GP:ssä. Viimeisimpien ennusteiden mukaan kelinkin pitäisi olla tulevana viikonvaihteena kohdallaan.
– Sää on ollut täällä kahtena edellisenä kautena kehno ja erikoinen. Kuivaa keliä on nyt toiveissa, sillä tämän viimeisen kisaviikonvaihteen aikana tehdään samalla töitä myös jo ensi kautta silmälläpitäen, kertoo Ajo.
Ajo on 16 osakilpailun jälkeen sarjassa sijalla 14 pistein 62. Pisteitä on koossa jo tässä vaiheessa kolme enemmän, kuin kahdella edellisellä kaudella yhteensä. Ajo ajaa Valenciassa uransa 48. MM-osakilpailun.
Valencian ratainfo:
Pituus: 4005 metriä
Leveys: 12 metriä
Mutkat vasemmalle: 9
Mutkat oikealle: 5
Pisin suora: 876 metriä
Valmistunut: 1999
Moto3-luokan ennätyksiä kaudelta 2012:
Rataennätys: Zulfahmi Khairuddin Malesia, KTM 1.49,622
Paalupaikkaennätys: Jonas Folger Saksa, Kalex KTM 1.41,263
Huippunopeus: Arthur Sissis Australia, KTM 226.1 km/h
Moto3-luokan kauden 17/17 MM-osakilpailun aikataulu Espanjan Valenciassa:
Perjantai 8.11.
10.00-10.40, 1. vapaa harjoitus
14.10-14.50, 2. vapaa harjoitus
Lauantai 9.11.
10.00-10.40, 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, aika-ajo
Sunnuntai 10.11.
09.40-10.00, wam up
12.00, MM-osakilpailu 17/17