Ei kahta ilman kolmatta – niinhän sitä tavataan sanoa.
Samat ajatukset liikkuvat myös Kallion värikkäässä kypärässä valmistauduttaessa MotoGP-sarjan kauden viimeiseen osakilpailuun. Neljän kilometrin mittainen Ricardo Tormo-rata on isännöinyt kauden finaalia jo vuodesta 2004 lähtien.
Kallio on juhlinut Valenciassa voittoja vuosina 2005 ja 2007. Lisäksi hän saavutti Ricardo Tormolla Moto2-uransa ensimmäisen podiumsijoituksen päätymällä kaudella 2011 toiseksi.
– Valencia on minulle vähän kuin Motegi: kummatkaan eivät ole suosikkiratojani, mutta olen saavuttanut niillä hyviä tuloksia.
Jo 12. kautta lajinsa parrasvaloissa kilpaileva Kallio saavutti vajaat kaksi viikkoa sitten Motegin radalla Japanissa MM-uransa 15. paalupaikan. Voittoja Kalliolla on tilillään kaiken kaikkiaan 13. Niistä viimeisin ja samalla Moto2-luokan ensimmäisen heltisi elokuussa Brnon baanalla Tshekissä.
Vauhti ja itseluottamus
ovat kohdallaan
Kallio janoaa Valenciasta vain ja ainoastaan voittoa.
Yhtä osakilpailua vailla valmiilla kaudella 2013 pontevan paluun terävimmälle huipulle tehneen Kallion kivikovasta särmästä kertoo myös se, että Motegissa paalupaikalta saavutettu toinen sija maistui hänen suussaan todellakin tappiolta.
– Kuten jo sanoin Japanissa, en voinut olla liian tyytyväinen toiseen sijaan, koska odotin enemmän. Ja niillä samoilla odotuksilla mennään Valenciaan, vahvistaa Kallio.
Kalliolla on 16 osakilpailun jälkeen koossa 185 pistettä, eli 19 vähemmän kuin hänen rinnalleen ensi kaudella Marc VDS-tiimiin tulevalla espanjalaisella Esteve Rabatilla. Mahdollisuus MM-pronssiin on teoreettinen, mutta se on olemassa. Mestaruus meni jo Motegissa espanjalaiselle Pol Espargarolle.
Rabatin tavoin Japanin dramaattisessa GP:ssä kovia kokenut Kallion nykyinen tiimikaveri Scott Redding omaa kullan katkerasti menettäneenä otteen puolestaan hopeaan. Ensi kaudella MotoGP-luokkaan siirtyvällä brittikuski Reddingillä on 20 pisteen etu puolellaan Rabatiin.
Kallio ei sorru tässä tilanteessa sen suuremmin pisteitä ynnäämään. Katse on vain ja ainoastaan mahdollisimman kovassa suorituksessa Valenciassa.
Valenciaa edeltänyt kolmen peräkkäisen kisaviikonlopun putki kaukomailla Malesiassa, Australiassa ja Japanissa kulki Kalliolta siksi mallikkaasti, että lähtöasetelmat kauden huipennukseen ovat tältäkin osin kohdallaan.
– Kaukomaiden kisat sujuivat yleisesti ottaen varsin hyvin. Ne kasvattivat entisestään itseluottamustani. Lisäksi uskon, että meillä on jo olemassa hyvät perussäädöt Valenciaan täällä ajettujen talvitestien jäljiltä.