Ajo otti suomalaistiimi Avant Tecnon KTM-pyörällä tavoilleen tyypillisen terävän startin ajaen upean avauskierroksen. Hän nousi ensimmäisellä kierroksella 13 sijaa kivuten kahdeksanneksi ja kärkiryhmään.
– Startti oli tosi hyvä. Olin kaukana takana, mutta ajoin avauskierroksen aggressiivisesti ja onnistuin nousemaan kymmenen joukkoon, iloitsi Ajo.
Seitsemän kuljettajan kärkiryhmä irtaantui myöhemmin muista. Ajo jäi siinä vaiheessa taistelemaan yhdeksännestä sijasta isossa, kymmenen kuskin nipussa, jossa sijat vaihtuivat jatkuvasti. Ajo putosi hetkeksi 16:nneksi iskien kuitenkin pikaisesti takaisin.
– Menetin otteen kärkiryhmään siinä vaiheessa, kun muutama kuljettaja alkoi ohitella toisiaan vähän tyhmästi. Yritin tehdä vielä kaikkeni saavuttaakseni kärkiryhmän uudelleen, mutta se oli jo mahdotonta.
Ajo voitti loppujen lopuksi oman ryhmänsä leikaten maalilinjan 15,074 sekuntia voittoon viilettäneen espanjalaisen Alex Rinsin takana.
– Tuossa ryhmässä sijoitukset tosiaankin vaihtuivat oikeastaan koko ajan. Valmistauduin kuitenkin hyvin viimeiselle kierrokselle ja onnistuin voittamaan oman ryhmän, mikä on aina hieno juttu, myhäili Ajo.
Aika-ajo on edelleen se sessio, jossa Ajo kaipaa jatkossa eniten kohennusta.
– En voi olla lopputuloksesta huolimatta täysin tyytyväinen tähän viikonvaihteeseen, sillä missasin lauantain aika-ajossa monta mahdollisuutta parempaan sijoitukseen. Siinä pitää parantaa, jotta minulla on saumat taistella kärkiporukassa.
Rins nappasi tililleen kauden kuudennen voittonsa kukistamalla maanmiehensä Maverick Vinalesin niukasti kolmella tuhannesosalla. Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tiimin espanjalaiskuljettaja Luis Salom oli kolmas 0,178 voittajasta.
Salom pystyi säilyttämään MM-johtonsa, joka tosin kaveni enää viiteen pisteeseen Rinsiin nähden. Kolmantena oleva Vinales on jäänyt 22 pistettä Salomista.
Ajon 54 pistettä oikeuttavat sarjassa sijaan 15, kun jäljellä on enää kaksi, Japanin Motegissa ja Espanjan Valenciassa ajettavaa osakilpailua.
Niistä Motegi odottaa vuoroaan heti ensi viikonvaihteena. Motegi merkitsee jo kolmatta peräkkäistä kisaviikonloppua Malesian ja Australian jäljiltä.
Phillip Island, Australia.
Moto3-luokan 15/17 MM-osakilpailu:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 37.40,375
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,003
3. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,178
4. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,502
5. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 0,601
6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,077
7. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,104
8. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 2,267
9. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 15,074
10. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 15,960
11. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 15,974
12. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 16,105
13. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 16,311
14. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 16,532
15. Brad Binder Eetelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 16,629
16. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 16,665
Pistetilanne:
1. Salom 300
2. Rins 295
3. M. Vinales 278
4. Marquez 175
5. Folger 147
6. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra 131
7. Miller 100
8. Masbou 84
9. Vazquez 71
10. Khairuddin 65
11. Kornfeil 63
12. Sissis 59
13. Fenati 57
14. Binder 56
15. Ajo 54
Seuraava osakilpailu: 27.10. Motegi, Japani.