Pulkkinen 51 finalistin joukkoon Red Bull Rookies Cupin valintaleirillä

Kauden 2014 Cupiin tiensä raivaavat uudet kuljettajat jalostuvat tuosta nipusta perjantaina ajettavan testipäivän perusteella.

MotoGP-sarjan yhteydessä ja KTM:n Moto3-luokan pyörillä ajettavaan Red Bull Rookies Cupiin kelpuutetaan yhteensä 24 kuljettajaa. Täksi kaudeksi Cupiin nostettiin 12 uutta kuljettajaa, joiden joukossa oli Pulkkisen tavoin Ajo Motorsport Junior Project-tiimin kuuluva Felix Nässi.

Monteblancon kolmipäiväisellä valintaleirillä on mukana 102 kuljettajaa 27 maasta. Keskiviikon ryhmästä jatkopaikan perjantaille selvitti 24 kuljettajaa. Pulkkinen oli mukana torstain ryhmässä, josta jatkopaikan lunasti puolestaan 27 kuljettajaa.

Red Bull Rookies Cupin kautta on noussut lukuisia kuljettajia MotoGP-sarjaan. Nässiä suomalaiskuljettajista Cupissa edelsivät Niklas Ajo ja Joakim Niemi.

Cupin mestariksi ajoi päättyneellä kaudella tshekki Karel Hanika. Kautensa edelleen Euroopan mestaruudella täydentänyt Hanika ajoi Cupissa jo vuonna 2012 kolmanneksi.

Näytöt olivat siksi vakuuttavat, että MM-sarjaan nouseva Hanika, 17, lunasti niillä paikkansa ensi kaudeksi Aki Ajon johtamaan Red Bull KTM-tehdastiimiin.

Red Bull Rookies Cupin mestarareiksi ennen Hanikaa ovat yltäneet ranskalainen Johann Zarco, yhdysvaltalaiset JD Beach ja Jacob Gagne, tshekki Jakub Kornfeil, italialainen Lorenzo Baldassarri ja saksalainen Florian Alt.

Red Bull KTM Ajo-tiimissä Moto3-luokan MM-sarjaa johtava ja Australiassa ajettavaan kauden kolmanneksi viimeiseen osakilpailuun valmistautuva espanjalainen Luis Salom sijoittui Rookies Cupissa toiseksi vuonna 2008.

 

Uusin numero