Nikander kaasutteli voittoon enduron SM-finaalissa Nummelassa

XXI Nummelan nostotalkoot SM Enduro oli viimeinen SM-sarjan osakilpailu ja näin ollen kilpailussa ratkottiin vuoden 2013 Suomen mestarit.

Kilpailun reitti oli teknisesti haastava ja vaati kuskeilta erityisesti pyörän käsittelytaitoa. Teknisyydestä huolimatta kisareitillä nähtiin vauhtia. Aamupäivällä vallinnut sankka sumu heikensi näkyvyyttä antaen kuskeille lisähaastetta.

Kovinta vauhtia alusta alkaen piti järjestävä seura Nummelan Moottorikerhon Roni Nikander. Kotikenttäedun turvin hän kaasutteli voittoon varmistaen samalla oman luokkansa Suomen mestaruuden.

– Hieno tunnelma, kun voitot tuli kaikissa neljässä kilpailussa. Kisassa oli oma jännityksensä, kun Suomen mestaruus piti varmistaa kotikisassa, mutta kisa meni hyvin ja pääsin varmistelemaan voittoa, tiivisti tyytyväinen voittaja päivän mietteensä.

Yleiskilpailun toiseksi ajoi MM-mitalisti Eero Remes häviten voiton lopulta vain 14 sekunnin erolla Nikanderiin.

–  Kolmen viikon kisatauko näkyi erityisesti alkumatkasta. Mutta siihen nähden meni ihan hyvin, sanoi huollossa viluisena värjötellyt Remes.

Päivän kolmanneksi nopeinta vauhtia piti Marko Tarkkala. Hän oli kilpailuunsa varsin tyytyväinen ja antoi hyvät pisteet erityisesti Vihdin Ski Centerissä ajetulle pätkälle.

– Ihan hyvä maku jäi päivän suorituksesta, vaikka paljon petrattavaakin vielä jäi, totesi Tarkkala yhdeksännen maastokokeen jälkeen.

Suomen mestaruuksia jaettiin neljässä luokassa

Suomen mestaruuksia oli jaossa kaikkiaan neljässä luokassa. Pikkuluokassa (SM1) mestaruuden vei Jari Mattila, sijoittuen päätöskisassa luokassaan Remeksen jälkeen toiseksi.

– Ei ollut tänään nautittavaa ajoa, mutta hyvä tunnelma on nyt, kun mestaruus tuli, kuvaili järvenpääläinen mestari tunnelmiaan. Eero Remes nousi kahdella peräkkäisellä voitollaan SM1-luokan hopealle.

Isossa luokassa (SM3) mestaruuden otti vantaalainen Toni Eriksson. Kaksipyöräisten monitoimimiehelle mestaruus oli tänä vuonna jo kolmas, sillä saavutuksina olivat entuudestaan jo motocrossin ja enduron joukkuekilpailun mestaruudet.

– Hyvä fiilis. Tuli ensimmäinen mitali endurossa aikuisten sarjassa. Laji on monipuolinen ja ensivuonna keskitynkin siihen enemmän, sanoi Eriksson. Suomen mestaruushopeaa luokassa otti Marko Tarkkala.

SM2-luokassa mestaruuden vei Nikander täydellä pistepotilla. Hopealle ajoi Lauri Pohjonen. Nuorten alle 20-vuotiaiden SM-kultaa kolmella voitolla ja päätöskilpailun kolmossijalla otti Jämsän Eemil Pohjola.
 

Uusin numero