Maanantaina Suomen kvartetin parhaasta vauhdista vastanneen Honkasen osalta Sixi päättyi käytännössä tiistain ensimmäisellä maastokokeella, vaikka hän yrittikin vielä jatkaa sinnikkäästi matkantekoa.
– Honkanen kaatui ja satutti kätensä, viestitti junnujen tukena Sixillä oleva Marko Tarkkala.
Suomi lähti toiseen ajopäivään sijalta 11. Joukkue jatkaa kuuden päivän urakkaansa kolmen kuljettajan, eli Matias Savon, Kim Teikarin ja Mika Tammisen voimin.
Keskeytyksiin ei ole enää varaa, sillä päiväkohtainen tulos muodostuu kolmen kuljettajan yhteisajasta. Teikari viimeisteli tiistain kuudella pätkällä lukemat 57.55,24, Savo 58.04,66 ja Tamminen 58.17,11.
Päivän pohja-aika 52.00,99 oli Ranskan Loic Larrieun käsialaa. Tiistain toiseksi kiireisin junnukuljettaja ja saman maan Mathias Bellino jäi pohjista pölyisellä reitillä 27,67 sekuntia.
Ranska johtaa Junior Trophy-kilpailua epävirallisten tulosten mukaan 1.05 minuutilla Italiaan. Suomi oli jäänyt Ranskasta avauspäivän jälkeen jo yli kymmenen minuuttia. Tiistaina eroa tuli 7.44,77 lisää. Suomi oli toisen kisapäivän yhdeksänneksi nopein.
Ranska jyrää odotetusti myös miesten kisassa, jossa sen johtomarginaali USA:han kasvoi toisena ajopäivänä 4.11 minuuttiin.
Naisten kilpailun kärjessä painelee Australia 2.13 minuutin erolla Ruotsiin.
Sardinian Sixin tulosseuranta:
http://www.fim-isde-live.info/