Korkkiruuvikaarteesta legendaarinen Laguna Seca sivuun MotoGP-sarjasta

MotoGP-sarja palasi huimasta korkkiruuvikaarteesetaan kuuluisalle ja ainoastaan 3610 metrin mittaiselle kalifornialaisradalle vuonna 2005. Laguna on pyhitetty vain kuninkuusluokan osakilpailulle. MotoGP-sarjan kaksi pienempää luokkaa eivät ole siellä kilpailleet.

– Ikävä kyllä, fanien, sponsoreiden ja median tuesta huolimatta USA:n GP:tä ei ajeta Laguna Secassa vuonna 2014, todetaan ratayhtiön tiedotteessa.

Yhdysvalloissa ajettiin tällä kaudella kolme MM-osakilpailua, kun Austinin uututtaan hohtava COTA-rata  (Circuit Of The Americas) Teksasissa tuli mukaan sarjaan Lagunan ja Indianpolisin rinnalle. Austin ja Indianapolis ovat sarjassa mukana myös ensi vuonna.

Laguna Secasta annetaan ymmärtää, että Yhdysvalloissa ei ole taloudellisesti tilaa kolmelle MotoGP-sarjan osakilpailulle. Laguna Seca ei ole saanut nauttia vastaavasta tuesta, jota Teksas on tarjonnut Austinin ja Indiana Indyn kisalle.

Meneillään olevalla kaudella MotoGP-luokan kalenterissa on mukana 18 osakilpailua. Moto3- ja Moto2-luokat ajavat siis yhden osakilpailun vähemmän.

Kauden 2014 alustavaa kalenteria ei ole vielä julkaistu, mutta käytännössä selviönä voidaan pitää sitä, että Argentiinan ja Brasilian mukaantulon myötä sarja laajenee 19 osakilpailun mittaiseksi. Tämä merkitsee Moto3- ja Moto2-luokillle kertaheitolla kahden osakilpailun lisäystä.

Ainoa hienoinen kysymysmerkki piilee siinä, pystyykö lajin mahtimaa Espanja jatkamaan neljän – Jerez, Barcelona, Aragon, Valencia – osakilpailun tahdilla. Näillä näkymin pystyy.
 

Uusin numero