MotoGP-tähdet toivottivat tytöt lämpimästi tervetulleeksi Aragoniin

Carrasco kilpailee täysipainoisen MM-kauden Team Calvon riveissä, mutta Herrera on mukana Aragonissa villin kortin voimin.

Herrera on säväyttänyt ja tehnyt meneillään olevalla kaudella historiaa Espanjan tunnetusti kovatasoisessa CEV-sarjassa voittamalla toukokuussa Moto3-luokan kisan Aragonissa ja uusimalla tempun viime sunnuntaina Navarron radalla. Herrera tekee MM-sarjan debyyttinsä Estrella Galicia-tiimin väreissä.

– Katselin viime sunnuntaina kotonani Espanjan sarjan kisaa ja näin Marian voittavan. Hän oli jo voittanut sitä ennen yhden kisan ja kukaan ei tiennyt pystyykö hän uusimaan sen. Mutta hän teki sen toistamiseen, kehuu  MotoGP-luokan MM-sarjaa johtava Marc Marquez.

– Tämä on hyvä ja tärkeä uutinen. Maria on näyttänyt miehiselle MotoGP-maailmalle että tyttökin voi olla nopea, jatkaa Marquez.

MotoGP-luokan mestaruutta puolustava Jorge Lorenzo liikkuu samoilla linjoilla.

– Kenties jo ensi kaudella kaksi naiskuljettajaa ajaa täysipainoisen MotoGP-sarjan. Olen kuullut Anan tiimiltä, kuinka urhea kuljettaja hän on. Hän tosin tarvitsee vielä vähän lisää aikaa.  Ja sitten Maria – kaikki ovat nähneet, että hän on todella vahva. CEV-sarjan kisojen voittaminen on erittäin vaikeaa, tähdentää Lorenzo.

Lajin yhdeksänkertainen maailmanmestari Valentino Rossi on vakuuttunut siitä, että Carrasco ja Herrera aiheuttavat pojille jatkossakin paljon päänvaivaa radalla.

– Tämä on hyvä asia meidän lajillemme. On erityisen mielenkiintoista seurata Marian kehittymistä  CEV-sarjan voittojen jäljiltä. Hän on jo nyt hyvällä tasolla. Epäilemättä tytöillä on edessään vaikea viikonvaihde, sillä yksikään poika ei tietenkään tahdo jäädä heidän taakseen. Motivaatio on taatusti korkealla puolin ja toisin, sanoo Rossi.

Aragonin GP-viikonvaihde käynnistyy perjantaina klo 10 ajettavalla Moto3-luokan ensimmäisellä vapaalla harjoituksella.

 

Uusin numero