Ljungqvist: ”Olisin valmis perumaan Sixin Suomen osalta kokonaan”

– Tomilla (moottoriliiton valmennuspäällikkö Konttinen) on tehtävänään todella vaikea päätös. Tomilla on valtuutus tehdä päätökset Suomen joukkueista, kertoo Ljungqvist.

– Kyllä, olisin vetämässä koko junan pois Sixiltä ja seison tämä mielipiteen takana. Minulla kestää kantti siihen, sanoo Ljungqvist.

Ljungqvist ei näe kokonaisuutta katsoen aiheelliseksi yksinomaan juniorijoukkueen lähettämistä Sardinian MM-joukkuekilpailuun.

– Kontin lähettäminen Sardiniaan mahdollisesti vain yhden joukkueen osalta ei olisi hankalassa taloudellisessa tilanteessa paikallaan. Juniorit tarvitsevat tietenkin näytön paikkoja, mutta en usko, että kuuden päivän mittainen joukkuekilpailu on siihen paras mahdollinen paikka. Varsinkin, kun kilpailu voi päättyä pahimmassa tapauksessa jo ensimmäisenä päivänä. Näen Sixin näytön paikkana niin sanotusti valmiimmille kuljettajille, kuten aikoinaan malliin esimerkiksi Aro (Samuli) ja Pohjamo (Petri).

– Meiltä on nyt pudonnut monta kuljettajaa eliitistä pois. Sixistä ei pidä tehdä turistimatkaa. Ja muistetaan myös se, että Ranska vetäytyi vuonna 2011 Kotkan Sixiltä erinäisiin syihin vedoten, toteaa Ljungqvist.
 

Uusin numero